Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen kirjoitus aloittaa Euroopan Parlamentin suomalaisjäsenten blogisarjan Pellervon verkkosivuilla.
Näkökulma
Taustalla on Kilpailu- ja kuluttajaviraston tuore selvitys, jossa ehdotetaan apteekkien yhtiömuodon vapauttamista. Näin olisi mahdollista pienentää asiakkaiden ja yhteiskunnan suuriksi paisuneita lääkekustannuksia sekä parantaa lääkkeiden saatavuutta.
Sivistys ja sivilisaatio tarvitsevat taloudellisen pohjan. Ja toisin päin, ihmisen sivistys talouden pohjana luo vastuullisia yrityskansalaisia, joka edelleen kohottaa sivilisaatiota, kirjoittaa Sami Karhu.
”Suomalaisen omistuksen, yritysten yhteiskuntavastuun ja terävästi toimivan osuustoiminnan ja keskinäisyyden merkitys kirkastuu nyt, kun on tiukempi paikka. On aika pitää järjestelmää pystyssä ja on aika luoda uutta”, sanoo Sami Karhu Pellervon Päivän avauspuheeseensa perustuvassa blogitekstissään.
Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo: ”Sanna Marinin hallitus jatkaa pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmalla, joka huomioi hyvin osuustoimintamallin. Lähdemme Osuustoimintakeskus Pellervossa siitä, että osuustoimintaa koskevat kirjaukset ja toimenpiteet pätevät myös uuden hallituksen aikana.”
Salla Kettunen Reilu kauppa ry:stä kertoo blogitekstissään osuuskuntien merkityksestä Reilussa kaupassa.
Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu puhui Joroisten Oman Osuuskunnan 100-vuotis juhlassa Joroisissa 13. lokakuuta. Puheessaan Karhu toi mm. esiin osuustoiminnan luonteen paikallisten palveluiden varmistamisessa ja roolin yrittäjyyden kirjon laajentamisessa.
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelman tahtotila on selvä. Hallitus on valmis edistämään osuuskuntamuotoista yritystoimintaa. Tärkeää on nyt huomata, että hallitus-oppositio-asetelmaa osuustoiminnan edistämisestä ei saa, eikä pidäkään saada.
Puheenjohtaja Antti Rinteen johdolla käydyt hallitusneuvottelut ovat päätöksessä ja ohjelma ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta” on julkistettu 3. kesäkuuta. Ohjelmassa on useita osuustoiminnan aseman edistämiseen liittyviä kirjauksia, joka on hyvä lähtökohta tuleville vuosille.
Pellervon Päivän 2019 otsikko oli ”vaikuttavaa osuustoimintaa!” Kysyimme, miten osuuskuntamalli vastaa 2020-luvun toimintaympäristön muutokseen ja missä ovat osuustoiminnan uudet kasvualueet? Näihin kysymyksiin saimme vastauksia vaikuttavalta joukolta asiantuntijoita.
Arvoisa Euroopan parlamentin jäsen, arvoisa pääjohtaja, hyvät alustajat. Hyvä Pellervon Päivän 2019 väki, hyvää iltapäivää Teille kaikille.
Osuustoiminta on suomalaista työtä, omistusta ja investointeja. Se merkitsee palveluja ja arvon lisää koko maahan. Osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt eivät ole vain suuria tai pk-yrityksiä. Ne ovat molempia.
Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokous 2019Valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka UusitaloRadisson Blu Royal, Helsinki 10.4.2019 Arvoisat vuosikokousedustajat Tervetuloa Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n vuosikokoukseen 2019. Tämä onkin, hyvä yleisö, ensimmäinen vuosikokous tällä uudella nimellä. Erityinen tervehdys teille vuosikokousedustajille, jotka olette valtakirjan kera tulleet edustamaan jäsenyhteisöänne. Tämä kokous on kuitenkin avoin kaikille, joten toivotan myös muutkin tervetulleiksi ja olemaan mieluusti läsnä
Euroopan unionin toimijoille tulee olla selvää, että osuustoiminnallinen ja keskinäinen yritysmalli on merkittävä tekijä Euroopan talouden suorituskyvyn, ihmisten osallisuuden ja yhteenkuuluvaisuuden rakentajana.
Tulin valituksi Cooperatives Europen hallituksen jäseneksi huhtikuussa 2017 Osuustoimintakeskus Pellervon ja SOK:n mandaatilla. Monikansallisen yhteisön vaivat ja vahvuudet alkoivat hahmottumaan heti ensi kokouksista lähtien.
Leo Sammallahti esittelee blogikirjoituksessaan osuuskuntia, jotka toimivat alustoina: ajasta ja paikasta riippumatta.
Mynämäen kunnan koordinoimassa ja Opetushallituksen rahoittamassa Digitreenari lukioihin! –hankkeessa pidettiin valtakunnallinen Suomi 100-vuotiskisa 2017 – 2018. Lue Mirva Jalon ja Jaana Seikkula-Leinon kirjoituksesta kisan tuloksista.
Leo Sammallahti esittelee blogikirjoituksessaan kaksi omaperäistä osuuskuntaa, molemmat ovat terveysalalta.
Alustaosuuskuntia on jo syntynyt maailmalla. Entä milloin Suomessa?
Avauspuhe Pellervon Päivä 2018 Valtuuskunnan puheenjohtaja, kauppaneuvos Seppo Rytivaara Osuustoimintakeskus Pellervo Radisson Blu Royal, Helsinki 11.4.2018 Hyvä Pellervon Päivän 2018 väki, Suuresti tervetuloa osuustoiminnan yhteiselle foorumille. Olemme otettuja siitä, että saavuitte paikalle ja haluatte viettää päivän kanssamme. Kuten aina, Pellervon foorumit ovat asiaa. Ne ovat myös tutustumista muihin ihmisiin ja heidän ajattelutapoihinsa. Siinä saattaa