EU komissaari Jyrki Katainen kiinnostui osuustoiminnallisesta jakamistaloudesta

Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe tapasi helmikuussa Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen Brysselissä.

Tapaaminen pohjasi Cooperatives Europen paperiin A Cooperative Future for Europe, jossa esitetään joukko suosituksia EU:n päätöksentekijöille osuuskuntatalouden potentiaalin hyödyntämiseksi Euroopassa.

Katainen tunnusti osuuskuntien merkityksen kilpailukykyisten markkinoiden kestävinä toimijoina. Keskustelussa tuli esille myös osuuskuntia koskevan tiedon puute, mutta myös osuuskuntayrittäjyys, tasavertaisten toimintaedellytysten merkitys, yhteiskunnallisen yrittäjyyden asiantuntijaryhmän (GECES) työ, monivuotisen rahoituskehyksen tulevaisuus sekä jakamistalous.

Erityisen kiinnostunut Katainen oli eurooppalaisesta osuustoiminnallisesta jakamistaloudesta. Aihe, josta Cooperatives Europe on myös laatinut paperin A cooperative vision for the collaborative economy. Komissio odottaa nyt Cooperatives Europelta toimintasuunnitelmaa osuustoiminnallisen jakamistalouden kehittämiseksi Euroopassa, joka arvioi haasteita, lainsäädännöllisiä esteitä sekä erilaisten sääntelypuitteita. Lisäksi komissio neuvoi osuuskuntia hyödyntämään kaikkia mahdollisia rahoituskanavia, erityisesti EU:n investointirahastoa.

 

Cooperatives Europe on ICA:n eli Kansainvälisen osuustoimintaliiton Euroopan aluejärjestö. Sillä on 86 jäsentä 34 maassa. Suomesta Cooperatives Europen jäseniä ovat Osuustoimintakeskus Pellervo ja SOK.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.