Osuustoimintaprofessuurille jatkoa

Lappeenrannan teknillisen yliopiston osuustoimintajohtamisen lahjoitusprofessuuri on saanut jatkoa. Asia julkistettiin OP Vallilassa pidetyssä keskustelutilaisuudessa, jonka olivat järjestäneet Osuustoiminnan neuvottelukunta ja OP Ryhmän tutkimussäätiö.

Lahjoitusprofessuuria hoitaa Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja, KTT Iiro Jussila Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (LUT).

Professuurin ensimmäinen jakso käsitti vuodet 2013-2017 ja lahjoituksen myötä professuuri jatkuu kaksi lisävuotta. Professuuria hoitaa jatkossakin Iiro Jussilan vetämä LUT:n OT-tiimi. Tiimin jäsenet ovat olleet mukana ohjaamassa osuustoimintaan liittyviä kandi-, pro gradu- ja väitöskirjatöitä. He tekevät myös vierailevia luentoja muihin oppilaitokseen.

Tutkijat esiin! Alkaen vasemmalta gradua osuustoiminnasta tekevä Niko Silonsaari, tutkijat Noora Heino, Terhi Tuominen, Saila Rosas ja Kari Huhtala. Keskellä ot-professori Iiro Jussila.

Yksi professuurin päätavoitteista on osuustoimintatietämyksen edistäminen yhteiskunnassa ja ot-yrityksissä. Työn tuloksena on syntynyt esimerkiksi ot-johtamisen käsikirja Tiedolla, taidolla, intohimolla. Myös kymmeniä lehtijuttuja ja blogeja on käytetty osuustoimintayritysten strategiatyössä.

Osuustoiminnan neuvottelukunnan tavoitteisiin on kuulunut kannustaa myös uusiin ja alueellisiin hank-keisiin osuustoiminnan opetuksen ja tutkimuksen edistämiseksi. Tässä saavutettiinkin uusia askeleita. Mikkelin yliopistokeskukseen on perustettu kaksi uutta Lappeenrannan teknillisen yliopiston professuuria. Myös LUT:n OT-tiimi on ollut aloitteellinen professuurien saamiseksi.

Osuustoiminnan neuvottelukunnan muodostavat Osuustoimintakeskus Pellervo, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, Osuuskunta Tradeka ja OP Osuuskunta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.