Atrian hallituksen puheenjohtaja Seppo Paavolasta maanviljelysneuvos

Tasavallan Presidentti on 19.4.2024 myöntänyt Seppo Paavolalle maanviljelysneuvoksen arvonimen.

Seppo Paavola on tehnyt pitkän uran Itikka osuuskunnan ja Atria Oyj:n vastuullisissa tehtävissä toimien muun muassa vuodesta 2012 alkaen Itikka osuuskunnan hallintoneuvoston puheenjohtajana ja Atria Oyj:n hallituksen puheenjohtajana.

Tänä aikana Atria ja sen tuottajaosuuskunnat ovat kasvaneet yhä merkittävämmäksi suomalaisen elintarvikesektorin toimijaksi huolimatta vallitsevista haasteellisista olosuhteista. Tässä kehityksessä Paavolan rooli on ollut keskeinen.

Paavola on toiminut myös Jokilaaksojen Osuuspankin luottamustehtävissä 28 vuoden ajan esimerkiksi hallintoneuvoston jäsenenä, puheenjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi hän on ollut Pellervon hallituksen jäsen vuodesta 2012 alkaen.

Maanviljelysneuvoksen arvonimi luovutettiin Seppo Paavolalle Itikan 110-vuotisjuhlissa Seinäjoella 15.11.2024.

”Tämä saamani arvonimi on tietysti todella hieno henkilökohtainen arvostuksen osoitus. Samalla koen, että se on myös tunnustus hakijayhteisöille, joissa olen toiminut: Atria omistajaosuuskuntineen, OP Jokilaaksot, Pellervo ja MTK. Tämä arvonimi on ansaittu nimenomaan yhteistyöllä”, totesi Seppo Paavola kiitospuheessaan.

Arvonimeä hakivat Itikka osuuskunta, Lihakunta, Atria Oyj, Pohjanmaan liha, Jokilaaksojen Osuuspankki, Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo ja MTK Keski-Pohjanmaa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje