Osuustoimintayrittäjyys ja koulutus: dialogi EU Komission kanssa

11. lokakuuta 2013 järjestettiin Brysselissä Osuustoiminta-työryhmän toinen kokous, jonka Euroopan Komission varapuheenjohtaja Antonio Tajani oli kutsunut koolle. Kokous keskittyi osuustoimintayrittämiseen ja koulutukseen.

Ryhmä asiantuntijoita kansallisista osuustoimintajärjestöistä sekä eurooppalaisista alakohtaisista järjestöistä jakoi kokemuksiaan ja ideoita siitä, miten edistää osuustoiminnallista yritysmuotoa nuorison keskuudessa sekä miten kouluttaa johtajia ja osuuskunnan jäseniä tällä alalla.

Keskusteluissa nousi esille se miten nuoret ovat alkaneet kiinnostua liikkeenjohdon koulutuksesta, joka ottaisi huomioon myös eettiset kysymykset. Olisikin tärkeää saada tämä kiinnostus suuntautumaan osuustoiminnallisen koulutuksen piiriin ja saada osuustoiminta osaksi opetusohjelmaa yleisesti.

Osuustoimintaopetuksen tulisi alkaa jo alakoulussa sekä kytkeytyä osuustoiminnalliseen yritysmaailmaan mahdollisimman käytännönläheisesti esimerkiksi niin, että opiskelija voisi suorittaa työharjoittelun osuuskunnassa.

Komissio esitteli useita käynnissä olevia koulutushankkeita, joissa keskitytään nyt erityisesti yrittäjyyteen. Kokouksessa pohdittiin sitä, miten myös osuustoiminnallinen yritysmuoto saataisiin sisällytettyä hankkeisiin, jotka ovat tällä hetkellä suunniteltu vain ”perinteisen” yritysmallin mukaan.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje