Andelsdagen Helsingissä

Osuustoiminnan eri toimialat ja sukupolvet kohtasivat Pellervon järjestämässä Andelsdagen –seminaarissa Helsingissä 25. maaliskuuta. Kuvassa (alk. vas.) Bengt Wallen, Stefan Saaristo ja Kristian Westerholm. Ajankohtaisten toimialakatsausten lisäksi kansantalouden näkymistä kertoi PTT:n tutkimusjohtaja Markus Lahtinen ja kehitysmaiden maa- ja metsätalouden hankkeista koordinaattori Tiina Huvio FFD:stä.

Vaasassa järjestetään 24. huhtikuuta vastaavanlainen Österbottens Andelsdag.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto kestävyysraportointidirektiivin kansallista implementointia koskevien säännösten alkuvaiheen valmisteluun

Edustamiemme osuustoiminnallisten yritysten osalta pidämme ensisijaisen tärkeänä sitä, että valmistelussa huomioidaan osuustoiminnallisten yritysten osakeyhtiöistä poikkeava liiketoimintamalli. Osana kestävyysraportointidirektiivin kansallista voimaansaattamista tulisi kirjanpitolakiin ottaa säännökset, joiden mukaisesti ryhmärakenteella toimivilla osuuskunnilla on osakeyhtiöitä vastaava mahdollisuus siihen, että yksittäiset  osuuskunnat vapautetaan konsernirakenteella toimivien osakeyhtiöiden tavoin raportointivelvollisuudesta, jos osuuskuntien omistaman keskusyhteisön toimintakertomukseen  sisällytetään omistajaosuuskuntien vastuullisuustiedot.