Venäjän asettamat tuontikiellot iskevät etenkin Valioon

Venäjä julkaisi 7.8.2014 listansa vastapakotteista, jotka kohdistuvat Venäjän vastaisia pakotteita asettaineisiin valtioihin, kuten Suomeen. 

Suomalaisistasuustoimintayrityksistä pakotteet vaikuttavat erityisesti Valioon, jonka viennistä n. puolet suuntaa Venäjälle. Valion Venäjän liikevaihto oli vuonna 2013 378 miljoonaa euroa.

Sianlihan vienti Venäjälle EU:sta on ollut kiellossa jo helmikuusta lähtien, joten kielto ei vaikuta Atrian tai HKScanin toimintaan merkittävästi. Atrian toimintaan pakotteet voivat vaikuttaa Venäjän paikallisessa toiminnassa raaka-aineiden hinnan nousun myötä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.