Kuusi POP-pankkia siirtyy virallisesti OP Ryhmään 19.5. alkaen

Kuusi aiemmin POP-ryhmään kuulunutta osuuspankkia siirtyy OP Ryhmään. Osuuspankki Poppia, Keiteleen Osuuspankki, Laihian Osuuspankki, Multian Osuuspankki, Petäjäveden Osuuspankki ja Tuusniemen Osuuspankki siirtyvät virallisesti OP Ryhmän jäsenpankeiksi 19. toukokuuta alkaen.

OP Ryhmän jäsenpankiksi siirtymisen myötä pankkien asiakkaat tulevat OP Ryhmän talletussuojan ja pankit OP Ryhmän yhteissuojan ja -vastuun piiriin.

OP Ryhmään siirtyvien pankkien taseiden yhteissumma on noin 855 miljoonaa euroa, henkilöstömäärä noin 120 ja asiakkaita noin 85 000. Siirtymisen jälkeen OP Ryhmässä on 187 jäsenosuuspankkia.

”Teemme tänään suomalaista osuuspankkihistoriaa,  osuuspankkiperheemme vahvistuu. Kuuden osuuspankin paluu OP Ryhmään on todiste siitä, että katse on nyt vahvasti tulevaisuudessa. Toivotan uusien jäsenpankkiemme asiakasomistajat ja asiakkaat sekä pankkien hallinnon ja henkilöstön lämpimästi tervetulleiksi OP Ryhmään”, pääjohtaja Reijo Karhinen sanoo.

”Toimintojemme lopullinen yhdistäminen vie vielä jonkun verran aikaa, mutta vahvalla yhteisellä tekemisellä pystymme varmasti rakentamaan myös uusille  asiakkaillemme mutkattoman ja koko finanssiryhmän palvelujen ja tuotteiden kokonaisuuden.”

Uusimpien jäsenpankkien siirtyminen OP Ryhmään etenee vaiheittain. Integrointi kattaa pankkien ICT-järjestelmät, tuotteet, palvelut kuin myös kaiken sisäisen tekemisen.

Ensimmäisenä muutos näkyy pankkien visuaalisessa ilmeessä kun konttoreiden, pankkien omat verkkosivut sekä mainonnan ilme muuttuu OP Ryhmän brändin mukaiseksi touko-kesäkuun aikana.

Pankkiryhmän vaihdoksen johdosta asiakkaiden ei tarvitse tässä vaiheessa tehdä mitään. Kaikki POP-pankkien tuotteet ja jäsenedut ovat voimassa siihen saakka kunnes pankit siirtyvät OP Ryhmän tietojärjestelmien piiriin ensi vuoden alkupuolella. Tämän jälkeen asiakkaat saavat käyttöönsä OP Ryhmän vastaavat palvelut ja jäsenedut.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje