PTT:n Pasi Holm jättää tehtävänsä

Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm ei jatka tehtävässään.

Pasi Holm

Yksitoista vuotta PTT:tä vetänyt Pasi Holm jätti tehtävänsä perjantaina. PTT:n hallituksen puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan asiasta on sovittu yhteisymmärryksessä.

”Hän siirtyy sopimuksen mukaan uusiin tehtäviin”, Marttila sanoo.

Marttilan mukaan asiasta päätettiin viime viikolla.

PTT on voittoa tavoittelematon tutkimuslaitos, joka tekee ennusteita kokonaistaloudellisista ilmiöistä, Suomen eri alueiden talouskehityksestä, maa- ja elintarvikesektorista sekä metsäsektorista.
PTT:n hallituksen puheenjohtaja Marttila on myös MTK:n puheenjohtaja.

Toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu.

PTT:n perustivat Pellervo-Seura ja Maataloustuottajain Keskusliitto vuonna 1979.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje