Jari Latvanen HKScanin toimitusjohtaksi

 HKScanin hallitus on nimittänyt MBA Jari Latvasen (52) HKScan Oyj:n toimitusjohtajaksi. Latvanen siirtyy HKScan-konsernin toimitusjohtajaksi Stora Enso Oyj:stä viimeistään marraskuun 2016 lopussa. Tuotanto- ja teknologiajohtaja Aki Laiho jatkaa toimitusjohtajan sijaisena siihen saakka kunnes Jari Latvanen aloittaa uudessa tehtävässään.

Jari Latvanen on johtanut kuluttajapakkauskartonkeja valmistavaa Consumer Board -divisioonaa vuoden 2015 alusta alkaen ja toiminut Stora Enson johtoryhmän jäsenenä. Aiemmin hän on työskennellyt Findus Nordicin toimitusjohtajana, useissa johtotehtävissä Nestléllä sekä myynti- ja kaupallisena johtajana HK Ruokatalossa (nyk. HKScan Finland Oy) vuosina 1995–2000.

HKScanin hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula toteaa: ”Jari Latvasella on vahva kokemus koko ruokaketjun hallinnasta – pellolta pöytään saakka. Lisäksi hänellä on mittavat näytöt menestyksekkäästä kulutustavaraliiketoiminnan johtamisesta kansainvälisissä toimintaympäristöissä ja omakohtainen työkokemus HKScanin kotimarkkinoilta. Näen, että Jarin johdolla voimme kehittää HKScanin liiketoimintaa entistä kuluttaja- ja asiakaslähtöisempään suuntaan ja rakentaa siten HKScanista entistä vahvempaa yhtiötä niin henkilöstölle, asiakkaille kuin omistajillekin”.

”On hienoa palata juurilleen, hyvän ruuan pariin ja HKScanin palvelukseen. Kun aloitin HK Ruokatalossa 90-luvun puolivälissä, yhtiö oli suuressa muutoksessa Suomessa. Nyt käynnissä ovat globaalit muutokset niin ruokateollisuudessa kuin vähittäiskaupan puolella – markkinat maailmalla muuttuvat ja ruoka on trendikkäämpää kuin koskaan”, Latvanen kommentoi nimitystään

”HKScanin korkealaatuiset tuotteet, tunnetut tuotemerkit, vastuullinen toimintatapa sekä osaava henkilöstö ovat juuri niitä voimavaroja, joilla tällaisessa alati muuttuvassa kilpailutilanteessa pärjätään ja joiden avulla yhtiötä kehitetään hallituksen määrittämään suuntaan”, sanoo Latvanen.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.