Suomalaiset osuustoimintayritykset menestyivät eurooppalaisessa innovaatiokilpailussa

Eurooppalaisten tuottajaosuuskuntien 4th Edition of the European Award for Cooperative Innovation (EACI) -kilpailun innovaatiopalkinnoista kaksi tuli Suomeen.

HKScan ja LSO Osuuskunta palkittiin sianlihatuotannon Omega3 porsas eli Rypsiporsas -projektista ja Metsäliitto Osuuskunta online-liiketoimintapalveluiden rakentamisesta osuuskunnan jäsenille. Palkinnot jaettiin keskiviikkona 29. Marraskuuta 2017 Euroopan Parlamentissa Brysselissä.

”LSO Osuuskunta ja HKScan ovat yhdessä kehittäneet jäsentemme maatiloilla tämän aidosti innovatiivisen tuotteen. Olemme hyvin iloisia saamastamme palkinnosta. On hienoa, että kansainvälisesti merkittävä terveellisyys- ja vastuullisuuskriteerit täyttävä innovaatio huomataan ”, sanoi LSO Osuuskunnan toimitusjohtaja Veikko Kemppi vastaanottaessaan palkintoa yhdessä HKScanin alkutuotannon palveluista vastaavan johtajan Ulf Jahnssonin kanssa Brysselissä keskiviikkona.

”Rypsiporsas® -konseptissa porsaan ruokavaliossa on pehmeitä rasvoja suomalaisesta rypsistä, jonka vuoksi lihan rasvakoostumus muuttuu pehmeämmäksi ja sisältää Omega-3 rasvahappoja. Liha on maukkaampaa, mehevämpää ja mureampaa. Se on parempi valinta myös ruokavalion rasvan laadun kannalta. Konseptia on jatkokehitetty nyt niin, että porsaat kasvavat koko elinikänsä ilman antibiootteja.”, kertoo HKScanin eläinhankinnasta ja alkutuotannosta vastaava johtaja Pia Nybäck.

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.