Kansainvälisen osuustoimintaliitto ICA:n uudeksi pääsihteeriksi valittu Bruno Roelants

“Kaikki hakijat olivat erinomaisia, mutta Roelants oli hallituksen yksimielinen valinta”, kertoo suomalaista osuustoimintaa ICA:n hallituksessa edustava Marjaana Saarikoski.

ICA:n hallitus valitsi kokouksessaan Brysselissä 18.1. Bruno Roelantsin järjestön pääsihteeriksi. Roelants on vuodesta 2002 toiminut kansainvälisen työosuuskuntajärjestö CICOPA:n pääsihteerinä ja hänellä on yli 30 vuoden kokemus osuustoiminnasta.

Roelants aloittaa työtehtävänsä jo lähiviikkoina ollen järjestön 16. pääsihteeri. Hänen edeltäjänsä Charles Gould ilmoitti viime vuonna jäävänsä eläkkeelle. Gould toimi ICA:n pääsihteerinä vuodesta 2010.

 

Kansainvälinen osuustoimintaliitto (The International Co-operative Alliance – ICA) on itsenäinen kansalaisjärjestö, joka edustaa ja palvelee osuuskuntia maailmanlaajuisesti. Järjestö on perustettu 1895 ja sillä on 105 maasta yli 300 osuustoiminnallista jäsenorganisaatiota, jotka edustavat yli miljardia ihmistä globaalisti. ICA on maailman toiseksi suurin järjestö YK:n jälkeen. ICA:n pääkonttori sijaitsee Brysselissä.

Suomesta ICA:n jäseninä ovat Pellervo-Seura ja SOK.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje