Itä-Suomen yliopiston palkittu osuustoimintakurssi saa jatkoa

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella Joensuussa järjestettävä Osuustoiminnan idea ja osuuskunta yritysmuotona -opintojakso perehdyttää osuustoimintaan. Opintojaksolla käsitellään muun muassa osuustoimintaa yritysmuotona sekä sen roolia osana kansalaisyhteiskuntaa.

”Aika harva suomalainen tietää, että suhteellisesti tarkasteltuna Suomi on maailman osuustoiminnallisin maa ja osuuskunta eniten omistettu yritysmuoto Suomessa”, sanoo kurssin vastuuhenkilö, professori Anu Puusa.

Kurssin sisällössä yhdistyvät elinkeinoelämän ja yliopiston välinen vuoropuhelu sekä tahtotila lisätä tietoa kansallisesti merkittävästä kilpailukykyresurssista ja suomalaisesta omistajuudesta sekä vakautta ja hyvinvointia luovasta ankkurivarallisuudesta.

Kurssilla luennoi useita osuustoiminnallisten yritysten toimijoita ja asiantuntijoita. Maaliskuussa 2018 toteutettavan kurssin asiantuntijavieraiksi saapuu suomalaisen osuustoiminnan huippunimiä. Luennoitsijoiksi ovat lupautuneet muun muassa Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme, vuorineuvos Kari Neilimo, Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtaja Sami Karhu, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä, Joensuun Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen sekä PeeÄssän toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää.

Kurssin sisältö ja toteutustapa on saanut myös tunnustusta: Suomen Ekonomit myönsivät professori Anu Puusalle vuoden 2016 opetuspalkinnon.

”Suomessa on pitkä kuluttaja- ja tuottajaosuuskuntien perinne, ja historian saatossa Suomeen on kertynyt ainutlaatuista osuustoiminnan johtamisosaamista. Ainutlaatuisuus syntyy siitä, että perinteisen liikeyrityksen kilpailukyvyn ja tehokkuuden lisäksi johtamisessa on huomioitava myös muita arvoja kuten yhteisöllisyys, omistajajäsenien hyvinvointi ja toimialueen elinvoimaisuus. Juuri näistä teemoista vieraamme kertovat käytännönläheisesti, koskettavasti ja pitkään kokemukseen nojautuen”, Puusa toteaa.

 

Kurssi on mukana myös avoimen yliopiston tarjonnassa. Avoimessa opiskelu soveltuu hyvin myös työssäkäyville, sillä kurssin voi suorittaa joustavasti verkko-opintoina.

”Opintoja voi tehdä vaikka kotisohvalta tai työpöydän äärestä itselle sopivimpana ajankohtana”, kertoo Marjaana Mukkala Itä-Suomen yliopiston Avoimesta yliopistosta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Ehdota Vuoden osuustoimintatekoa! 

Pian on aika jälleen nostaa esiin mitä puhuttelevaa on jokin osuuskunta, -pankki tai keskinäinen vakuutusyhtiö äskettäin tehnyt: Uusi avaus paikallisyhteisön hyväksi? Painava jäsenhyöty? Innovatiivinen tapa olla osuustoiminnallinen? Pellervon Päivässä 2. huhtikuuta 2025 tullaan julkistamaan toisen kerran Vuoden osuustoimintateko. 

Tilaa uutiskirje