POP Pankki: Asumisen hinta karkaa käsistä pääkaupunkiseudulla

POP Pankkiliitto selvitti pidemmän aikavälin (1975-2015) asumisen hintaa suhteessa tulokehitykseen ja muuhun kulutukseen.

POP Pankkiliiton mukaan asuntojen hinta on kehittynyt viimeisen 40 vuoden ajan samaa tahtia ansiotasoindeksin kanssa. Asunnot ovat olleet pitkällä aikavälillä keskimäärin saman hintaisia suhteessa tuloihin. Asuntojen hintojen nousutahdissa on vain kaksi selvää poikkeusta: 80-luvun lopun ”kulutusjuhlat”, jolloin asuntojen hinnat nousivat poikkeuksellisen nopeasti ja sitä seurannut 90-luvun lama, jolloin asuntojen hinnat puolestaan romahtivat.

Kotitalouksien perustarpeiden, ruuan ja asumisen, osuus on yhteenlaskettuna pysynyt hyvin vakiona lähellä 40 %:n tasoa kulutusmenoista aina vuodesta 1975 tähän päivään asti. 1980-luvun kulutusjuhlan aikana perustarpeiden osuus kulutusmenoista laski hieman, mutta 1990-luvun lamassa taso palasi jälleen lähelle 40 %.

Ruokaan ja asumiseen käytetty kulutus kääntynyt päälaelleen vuosien aikana. Kun vuonna 1975 elintarvikkeiden osuus kulutusmenoista oli yli 20 % ja asumisen noin 18 %, niin vuonna 2016 asuminen vei jo lähes 30 % kaikesta kulutuksesta ja elintarvikkeiden osuus oli lähes puolittunut 10 %:n tasolle.

Pääkaupunkiseudulla asumisen hinta karkaa käsistä

Tarkasteltaessa koko maan lukuja jää pääkaupunkiseudun raju poikkeaminen koko maan trendistä huomaamatta. Pääkaupunkiseudulla asuntojen hintataso lähti 90-luvun laman jälkeen eriytymään ansiotasoindeksistä ja koko maan trendistä. Finanssikriisin jälkeinen matalan kasvun aikakaan ei tuonut pääkaupunkiseudun asuntojen hintatasoon merkittävää korjausta alaspäin, vaan 2010-luvulla eriytyminen on kiihtynyt entisestään.

Asuntojen hinnat ovat pääkaupunkiseudulla karanneet ansiotasoindeksiä reippaampaan kasvuun, joten tavallisen palkansaajan on entistä haastavampaa hankkia tarpeitaan vastaavaa omistusasuntoa.
Pääkaupunkiseudun asuntojen hinnannousun kiihdyttäjänä ovat toimineet myös uusien asunto-osakeyhtiöiden kasvaneet yhtiölainamäärät, jotka ovat alentaneet tarvittavaa oman rahoitusosuuden määrää. Lisäksi asuntosijoittaminen on houkutellut poikkeuksellisen alhaisen korkotason olosuhteissa ja lisännyt kysyntää pienistä asunnoista – myös vuokratukijärjestelmän tukiessa vuokratasoa.
”Nykytilanne herättää kysymyksen, kuinka kestävällä pohjalla asuntojen hintataso on pääkaupunkiseudulla, kun ylikevyt rahapolitiikka alkaa normalisoitua ja asuntolainojen korot lähtevät nousuun”, toteaa Timo Hulkko POP Pankkiliitosta.
Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje