Pirkanmaan OP-liitto ja alueen osuuspankit lahjoittivat 100 000 euroa TAMKille

Pirkanmaan OP-liitto ja alueen osuuspankit ovat tehneet Tampereen ammattikorkeakoululle 100 000 euron suuruisen lahjoituksen.

”TAMK on sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävä oppilaitos. Yritykset ja yhteisöt hyötyvät sen korkeatasoisesta opetuksesta, kun oppilaat aikanaan siirtyvät työelämään. Lahjoitus kohdistuu liiketalouden opetuksen tukemiseen: haluamme tukea pirkanmaalaista talousosaamista ja korostaa sen merkitystä alueen menestyksen tekijänä”, sanoo OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund.

TAMKin pääkampuksella lahjoituksen otti vastaan rehtori Markku Lahtinen.

”Olemme kiitollisia tästä lahjoituksesta sekä osuuspankkien osoittamasta luottamuksesta. Tampereen ammattikorkeakoululla on suuri vaikutus alueen elinkeinoelämään. Siksi on tärkeää, että pirkanmaalaiset yritykset näkevät meidät merkittävänä kumppanina koulutuksessa sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Lahjoitusvarat menevät suoraan näiden toimintojen kehittämiseen”, Markku Lahtinen sanoo.

TAMKin varainhankintakampanja jatkuu vuoden loppuun saakka. Kerättyjen eurojen perusteella ammattikorkeakoulu saa valtiolta ns. vastinrahaa. Vuoden 2019 alusta TAMK on osa Tampereen uutta korkeakouluyhteisöä, johon lisäksi kuuluu uusi Tampereen yliopisto.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje