Faban edustajiston vaaleissa 83 ehdokasta

Faba osk:n jäsenet valitsevat osuuskunnan edustajiston neljän vuoden välein. Faban edustajistovaalien äänestys käynnistyy 8.11. ja valitut edustajat ovat selvillä marraskuun lopussa.

Faban nyt valittavan edustajiston koko on 32 jäsentä. Maidontuotantoa harjoittavien jäsenten keskuudesta valitaan edustajistoon 27 jäsentä, lihantuotantoa harjoittavien jäsenten keskuudesta 5 edustajaa. Äänestys tapahtuu sähköisesti internetin välityksellä.

”Faban edustajistovaalin lokakuun alussa päättynyt ehdokasasettelu onnistui hyvin ja ehdokkaita saatiin kattavasti eri puolilta maata. Vaalissa on ehdolla kaikkiaan 83 ehdokasta yhteensä 12 eri listalla. Maidontuotanto-vaalipiirissä on 11 ehdokaslistaa ja 74 ehdokasta, Lihantuotanto-vaalipiirissä yhdellä listalla 9 ehdokasta”, osuuskunta kertoo tiedotteessaan.

”Edustajisto on jäsenten vaikutuskanava osuuskunnassa. Se valvoo jäsenten valtuuttamana Faban toimintaa ja on mukana linjaamassa tulevaa kehitystä. Osuuskunnan toimintaa määrittelee säännöt ja niitä muutetaan vain edustajiston päätöksellä. Vaalien kautta jokainen jäsen voi vaikuttaa oman osuuskuntansa asioihin ja siksi äänestäminen on tärkeää”

Vuoden 2019 vaalien ehdokasasettelussa oli Fabassa ensimmäistä kertaa käytössä sähköinen ehdokasasettelujärjestelmä. Ehdokaslistat on julkaistu Faban kotisivuilla osoitteessa www.faba.fi/vaalit.

Varsinainen edustajistovaalien äänestysaika on 8.–17.11.2019. Vaalin tulos julkistetaan osuuskunnan kotisivuilla 25.11.2019. Uuden edustajiston toimikausi alkaa 1.1.2020.

Faba osk on valtakunnallinen palveluyritys, jonka ydintoimintaa on karjan tuottavuuden parantaminen. Palveluvalikoimamme kattaa karjan lisääntymisen, jalostamisen ja terveyden parantamisen sekä näitä tukevan tarvike- ja eläinkaupan. Osuuskunnan palveluksessa on n. 350 henkilöä, joista valtaosa toimii seminologeina ja jalostusasiantuntijoina eri puolilla Suomea.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.