MetsäGroup, SOK ja Valio luopuvat toiminnoistaan Venäjällä

Pellervon kolme suurta jäsenosuuskuntaa ovat tehneet kukin tahoillaan merkittävät päätökset ajaa Venäjän-toimintonsa alas Ukrainan kriisin seurauksena. Kaikilla näillä on isot talousvaikutukset myös osuuskuntiin itseensä.  

Metsä Group teki päätöksen alasajosta torstaina 3. maaliskuuta, SOK perjantaina ja Valio maanantaina 7. maaliskuuta. MetsäGroupilla tuotantolaitoksia oli Venäjällä yksi, Svirin saha, jonka toiminta keskeytettiin. Puunhankinta Venäjällä Svirin sahaa sekä Metsä Groupin Suomen ja Ruotsin tehtaiden tuontia varten on myös ajettu alas.

SOK puolestaan lopettaa mahdollisimman pian 16 Prisman ja kolmen Venäjällä sijaitsevan Sokos-hotellin toiminnan. Myös tämä koskee noin 1000 työntekijää. Tavaratoimitukset katkaistiin jo ja myynti loppuu siten vähitellen. Tilojen kohtaloa selvitetään parhaillaan.

Valiolla on ollut yksi sulatejuustotehdas Moskovan lähellä, sopimusvalmistuskumppaneita sekä myyntikonttorit Pietarissa ja Moskovassa. Valio on työllistänyt Venäjällä noin 400 henkilöä.

”Tuomitsemme jyrkästi Venäjän hyökkäyksen itsenäiseen Ukrainaan. Valiolla ei ole eettisiä toimintaedellytyksiä jatkaa Venäjällä ja lopetamme siksi toimintamme Venäjällä”, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme yhtiön tiedotteessa.

Muista Pellervon jäsenistä Tradeka ilmoitti jo viime viikolla alavansa alas tytäryhtiönsä Restelin kaiken toiminnan entisellä Hartwall-Arenalla.

Lisäksi jäsenosuuskunnat ovat tehneet merkittäviä rahalahjoituksia kriisissä.

Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje