Vuosi sotaa: Ukrainan osuustoimintaliike kestää, mutta toivoo lisää tukea

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta on kulunut vuosi. Illia Gorokhovsky, COOP Ukrainan puheenjohtaja kertoi ICA:lle sodan vaikutuksista ja kuinka muden maiden osuuskuntaliikkeet voivat jatkaa Ukrainan osuustoimintaliikkeen auttamista.

Sota on vähentänyt olemassa olevien osuuskuntien määrää, ja tiedot miehitetyillä alueilla sijaitsevilta osuuskunnilta ovat niukkoja. Vapautetuilla alueilla on kuitenkin toimintaa ja todisteita siitä, että yhteisöt yrittävät kovasti saada takaisin elämänsä ja toimeentulonsa. Vakavista haasteista huolimatta osuuskunnat sopeutuvat ja jatkavat jäsentensä palvelemista.

 ”Vapautuneilla alueilla ihmiset palaavat töihin, toimitiloja kunnostetaan ja logistiikkaa kehitetään. Kaikista vaaroista ja vaikeuksista huolimatta yritämme tarjota paikallisille kuluttajille tarpeellisimmat tavarat myös vastavapautetuilla alueilla. Osuuskuntien tilojen täydellinen kunnostaminen on mahdollista vasta sodan jälkeen, mutta teemme kaikkemme palauttaaksemme kaikkien tuhoutuneiden osuuskuntien toiminnan”, Gorokhovsky kertoi.
 
”Samaan aikaan pätevien asiantuntijoiden kouluttaminen osuustoiminnallisissa oppilaitoksissa maan talous- ja elinkeinoelämän tarpeita varten ei ole pysähtynyt. Sota-alueiden oppilaitokset siirrettiin turvallisemmille alueille ja ne jatkavat työtään siellä. Vaikeasta tilanteesta huolimatta vuonna 2022 opiskelijamäärät lisääntyivät osuustoimintayliopistoissa, instituutioissa ja korkeakouluissa.”

Energiapula suuri ongelma
 
Se, mikä ei ole muuttunut sodan alkamisen jälkeen, on tarve luotettavammille energialähteille. Gorokhovskyi korostaa, että toistuvat sähkökatkot tekevät lähes mahdottomaksi minkäänlaisen yhteydenpidon, yritykset eivät voi toimia eikä ruokaa ja lääkkeitä voida säilyttää kylmässä.

”COOP Ukrainen yritykset ja organisaatiot tarvitsevat lähitulevaisuudessa huomattavan määrän generaattoreita, joiden kapasiteetti on 4-10 kW. Emmekä pysty tekemään tätä yksin”, hän sanoi.

Toinen vakava ongelma on monien sota-alueilla sijaitsevien osuuskuntien tuhoutuminen.

Osuustoimintaidentiteetin merkitys

Viime vuosi on osoittanut, että identiteetti on erittäin tärkeä, myös geopoliittisessa mittakaavassa. Gorokhovskyi korosti, että COOP Ukrainan työtä sodan aikana ja pyrkimyksiä saada tukea ja olla menettämättä toivoa tukee yksinomaan osuustoiminnan periaatteet ja arvot.

”Järjestelmämme on aina toiminut kuin yhtenä perheenä, ja sodan aikana osuustoimintaperiaatteet auttoivat meitä olemaan lannistumatta pelon edessä ja vastustamaan haasteita ja uhkia. Emme luovuttaneet, pidimme yhteyttä toisiimme, etsimme ulospääsyä erilaisista tilanteista, autoimme toisiamme ja uskoimme voittoon”, hän kertoo.

”Kaikki ulkomaisten kollegoiden ja osuustoimijoiden apu ympäri maailman on erittäin hyödyllistä ja tarpeellista, ja se otetaan vastaan suurella kiitollisuudella.” 

Ukrainan osuustoimintaliike toivoo edelleen tukea

Kansainvälinen osuustoimintaliike on auttanut ja tarjonnut suoraa taloudellista tukea COOP Ukrainalle. Varat jaetaan suoraan Ukrainan kuluttajaosuuskunnille.

”Tällä hetkellä tileillemme on lahjoitettu osuuskunnilta Yhdysvalloista, Japanista, Irlannista, Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Saksasta, Bulgariasta, Australiasta, Filippiineiltä, Malesiasta, Etelä-Koreasta ja muistakin maista”, Gorokhovskyi sanoi.

”Olemme todella kiitollisia siitä, että globaali osuustoimintayhteisö tukee maatamme ja yhteistyötä näin vaikeina aikoina”, hän lisäsi. ”Muistamme, että ICA:n jäseninä meillä on miljardi ystävää ja kollegaa kaikkialta maailmasta, jotka tuntevat myötätuntoa meitä kohtaan ja haluavat auttaa. Tämä tukee meitä, antaa voimaa ja inspiroi uskomaan voittoon.” 

Hyväntekeväisyysrahasto

Osuustoimintaperiaatteen #6 – Osuuskuntien välinen yhteistyö – hengessä COOP Ukrainan hallitus loi hyväntekeväisyysrahaston vastaanottamaan kansainvälistä apua ukrainalaisille osuuskunnille, jotka kärsivät sodasta. Prosessin läpinäkyvyyden varmistamiseksi luotiin uusi määräyksiä, joilla varmistetaan, että varat kohdennetaan ukrainalaisille osuuskunnille. Lisäksi perustettiin erityinen komissio tarkastelemaan kaikkia rahoitus- ja tukipyyntöjä.

Viime vuonna varoja jaettiin Mykolaivin alueen kuluttajaosuuskunnille heidän pyynnöstään. Nyt COOP Ukraine pyrkii vastaamaan Hersonin, Zhytomyrin, Chernihivin ja Sumyn alueiden kuluttajaosuuskuntien liittojen tukipyyntöihin.

Rahalähetykset euroissa:
Company name: Ukrainian Central Union of Consumer Societies
IBAN code: UA423052990000026002016718688
Name of the Bank: JSC CB ”PRIVATBANK”, 1D HRUSHEVSKOHO STR., KYIV, 01001, UKRAINE
Bank SWIFT Code: PBANUA2X
Company address: UA 01601, Kyiv, Khreshchatyk street, 7/11
 

Lue alkuperäinen artikkeli ICA:n sivuilta.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.