Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus: Uusi työpaikka 100 000 ihmiselle yhteiskunnallisten yritysten voimalla

Yhteiskunnallisten yritysten potentiaali työllistäjinä on otettava täyteen käyttöön etsittäessä ratkaisuja työttömyyteen ja työvoimapulaan. Työllistymistä tukevan toiminnan rahoitusta on kehitettävä siten, että siinä huomioidaan toiminnan tuottamat myönteiset vaikutukset yhteiskuntaan.

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen laatimassa tänään julkaistussa politiikkasuosituksessa esitellään tavoitteita ja toimia, joilla vauhditetaan yhteiskunnallisten yritysten kykyä luoda uusi työpaikka 100 000 ihmiselle, erityisesti osatyökykyisille ja muille tukea tarvitseville tekijöille. Keinot ovat jo olemassa, eivätkä ne vaadi julkista lisärahoitusta nykytasoon verrattuna.

Avainasemassa on yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytysten turvaaminen sekä alkuvaiheen rahoituksen saatavuuden helpottaminen. Lisäksi julkisen sektorin on otettava aktiivinen rooli työllisyyden edistämisessä ja työn vastaanottamiseen liittyviä kannustinloukkuja on purettava.

Myös Osuustoimintakeskus Pellervo on mukana Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksessa.

Laajempi tiedote ja politiikkasuositus YYO:n kotisivuilla

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.