Vaalikuume nousussa

Kevään eduskuntavaalit alkavat pian olemaan osa kahvipöytäkeskusteluja. Politiikan seuraajat ovat arvuutelleet jo pidemmän aikaa, mikä on vaalien ykkösteema.  

Viime viikkoina esille noussut blokkivaalien mahdollisuus. Osa puolueista on ilmoittanut, minkä puolueen kanssa ei olisi muodostamassa hallitusta. Perusteluina on ollut arvomaailma.  

Arvot nousevat esille myös talouskysymyksissä. Suomalaiset ovat huolissaan valtion velkaantumisesta. He ovat huolissaan omasta pärjäämisestä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus ja laatu ovat olleet esillä, kun uusien hyvinvointialueiden suunnalta on tarvetta lisärahoitukselle.  

Nähdäänkö keväällä talous-, arvo-, turvallisuus-, sote- vai protestivaalit? Tai jotakin muuta? Vaaleihin mennään tilanteessa, jossa sota jatkuu Ukrainassa, Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenhakemukset eivät etene ja työmarkkinatilanne on vaikea. Kustannusten nousu, ostovoiman supistuminen ja yritysten varautuminen epävarmassa ajassa ovat näkyneet viime viikkoina yritysten muutosneuvotteluilmoitusten määrän kasvuna.  

Vaalikeskusteluissa käsitellään pääteeman lisäksi useita elämän ja yhteiskunnan osa-alueita. On tärkeää, että esillä tulee olemaan niin yrittäjyys kuin huoltovarmuus. Molemmissa on vahva osuuskuntakulma.  

Pitkäjänteiseen kotimaiseen omistukseen pyrkivien osuuskuntien merkitys niin normaali- kuin poikkeusoloissa huoltovarmuuden takaajina on keskeinen. Yritysmalli on laajasti käytössä elintarvikkeiden tuotannossa, jalostuksessa ja kuluttajakaupassa sekä maksuvälityksessä, vesihuollossa ja sähkö- ja laajakaistainfrassa.  

Vaalikeskustelujen moni teema kytkeytyy yrityksiin. Niiden luomien työpaikkojen ja verotulojen avulla Suomi selviää ikääntymisen kasvattamista kuluista ja saa mahdollisuuden panostaa puolustukseen ja koulutukseen.  

Yritysten toimintaedellytysten ylläpitäminen ja kehittäminen on puolestaan avain Suomen ja suomalaisten menestymiseen. Yritysten verotuksen tulee olla ennustettavaa, sääntelyn ei pidä kuormittaa ja työvoiman saatavuuden esteitä tulee purkaa.  

Mari Kokko
Pellervon toimitusjohtaja

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.