Nyt ei ole veroalennusten aika, totesi PTT:n Markus Lahtinen Pellervon Aamussa

Elämme kriisiaikaa, ja se kestää varmasti eduskuntavaaleihin saakka. On tärkeää, että maassa on toimintakykyinen hallitus – ja on meillä ollutkin, huolimatta pandemiasta ja sodasta, siitä täytyy antaa kiitosta, totesi PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen Mari Kokon emännöimässä Pellervon Aamussa. 

-Ostovoima heikompi kuin kriisin alkaessa, mutta se on hetkellistä. Jos palkat eivät joustaisi, meillä olisi enemmän työttömiä. Kun pahin kriisiaika on ohi, me nousemme näin nopeammin.

Valtion velkaantumisesta puhuttiin, totta kai, kun Pellervon Aamun ydin oli tällä kertaa yleisessä taloustilanteessa. Lahtisen mielestä velkaantumien ollut tilanteen edellyttämää, eikä siis tuomittavissa vastuuttomaksi. Siitä on kuitenkin oltava huolissaan.

-Nyt meillä ei missään tapauksessa ole varaa veronalennuksiin. Tai jos jotakin lähdetään alentamaan, toisaalla on kiristettävä. Talouden sopeutustoimissa ensimmäinen keino ei silti ole verotulojen kasvattaminen vaan menojen leikkaaminen. Toisaalta julkisen talouden tasapaino ei ole niin huono, kuin yleinen keskustelu antaa ymmärtää, Markus Lahtinen painotti.  

Webinaarin yleisöstä esitettiin kysymys, olisiko ajateltavissa markkaan palaaminen: 

-Onneksi ollaan euroaluetta! Talouden ongelmat ovat ihan itse aiheutettuja. En pidä siten lainkaan relevanttina keskustella siitä, että palattaisiin kansalliseen valuuttaan.

Miten saada lisää työvoimaa?

Suomen talouspolitiikan ydinkysymyksiä on myös se, miten ratkoa alati pahenevaa työvoimapulaa. Markuksen mielestä korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisättävä ja työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Miten saadaan osaajat houkuteltua Suomeen, onkin sitten ihan toinen kysymys. Miksi joku valitsisi Suomen esimerkiksi Ruotsin tai Saksan sijaan?

Tutkimukseen ja kehitystyöhön on satsattava, mutta se liittyy myös osaajakysymykseen. Yritys laittaa rahaa siihen vain, jos tarjolla on osaavaa työvoimaa. Ja yleensä sillä kaavalla, että vasta kun valtio investoi sille kentälle yhden euron, yritys laittaa kaksi lisää. 

Markus Lahtinen ja Mari Kokko keskustelivat myös energiatuotannon kriisistä. Suomen pitää ratkoa, miten energiaa tuotettaisiin itse enemmän? Toisaalta valtiorajat ylittävää yhteistyötäkin on parannettava.

Venäjän kriisin Lahtinen näki pitkällä perspektiivillä tuovan Suomelle sittenkin mahdollisuuksia: Koska luottamus maahan on ainakin nykyisten sukupovien ajaksi menetetty, Suomi saattaa muodostua kiinnostavaksi investointikohteeksi. Suurkaupunki Pietarin ostovoima varmasti houkuttaa yrityksiä sodan päätyttyä – ja kauppaa saattaa olla mielekkäintä käydä siellä etenkin Itä-Suomesta käsin. 

Kestävyys on osuustoimintayrityksille helpompaa

Osuustoimintayritysten vahvuuksia keskustelussa sivuttiin vain lyhyesti. Markus Lahtinen toi esille, että vahvat osuustoimintayritykset ovat Suomen etu. Kun niissä ei paineena oli sijoitetun pääoman maksimointi, vastuullisuuden rakentaminen osaksi pitkäjänteistä toimintaa on helpompaa.

-Itsessään osuustoiminnalliset yritykset eivät ole sen vastuullisempia kuin muutkaan, mutta tekojen rakentamista varten ne tarjoavat hyvän alustan. Ja se on nyt ajan henki.   

Katso tallenne (55 min)

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.