KOULUTTAJAN BLOGI: Käykö meille PISAt?

PISA oli vuoden puheenaihe. Se ei tarkoita pohjoisitalialaista pikkukaupunkia, jossa on vino torni.  Se on OECD-maiden joka kolmas vuosi toteuttama 15-vuotiaiden koulutaitoja mittaava tutkimus. Me suomalaiset olemme ylpeilleet kärkisijoista.  Ulkomaiset lähetystöt kiertävät kouluissamme.  On haettu syitä menestykseen: opettajat ovat huippukoulutettuja, koulutusta arvostetaan. Maamme on tasa-arvoinen;  köyhänkin lapsi saa saman kuin varakkaan perheen vesa.  PISA-menestys on ruokkinut mainetta Suomelle. Mutta menestyksessä piilee tappion siemen. Mittarit sojottavat jo alaspäin. Piskuinen Viro on ajamassa ohi. Onko luvassa ollut menestys sulamassa torjuntavoitoksi? Tai alamäeksi?

Suomi on osuuskuntien maa. Monien menestyvien osuuskuntien maa. Osuuskunnilla on syytä ylpeyteen. On menestytty: markkinajohtaja vähittäiskaupassa, ykkönen rahoituksessa. Tyytyväisimmät asiakkaat. Maan parasta tuotekehitystä. Hyvä maine. Listaa voi jatkaa.

Kouluttajana olen pohtinut, mistä osuuskuntiemme menestys on syntynyt? Näin karussa maassa kuin Suomi se ei synny sattumalta. Osuuskunnissa on ilman muuta osattu tehdä oikeita asioita. Työntekijät ovat sitoutuneita. Jäsenet ovat uskollisia. Suomalaisuudella on torjuttu ulkomaisten jättien uhkaa.  Parhaimmillaan tehokkuus ja kasvollinen palvelu ovat samassa paketissa.

Mutta siksi ja juuri siksi osuuskuntien vastuullisten on kysyttävä: mitä meidän pitää tehdä, ettei meille käy PISAt?

Suomalainen pakanallis-kristillinen kansanperinne Kalevalasta alkaen on taistelua ylivoimaista vihollista vastaan, joka viime hädässä voitetaan. Suurin uhrauksin. Sanotaan, että suomalainen on parhaimmillaan torjuntataistelussa. Silloin kaivetaan isien perintö ja piilossa ollut taistelunhalu  esiin. Yritysmaailmaan tämä ei ole hyvä ohje. Usein, liian usein, yritykset heräävät vasta kriisin kautta – suurin uhrauksin.  Parasta perinteissämme on realismi . Sananlaskukin sanoo:  ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä”. Vanha viisaus opettaa: ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin”.

Mikä on PISA:n opetus? Maailma muuttuu nopeasti. Ketterät naapurit ja Ison Idän jätit ovat nopeita oppimaan. Menestys ei läheskään aina ruoki menestystä. Päinvastoinkin voi käydä: alamäki alkaa huipulta.

Vuoden 2014 alkaessa toivotan kaikille suomen osuuskunnille ja niiden johdolle valpasta mieltä nähdä muutos, sitkeyttä pyrkiä parhaiden joukkoon ja tervettä nöyryyttä asiakkaiden, jäsenomistajien ja kilpailijoiden ristipaineissa!

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoiminnan arvot muuttuvat teoiksi

Pellervon Päivässä huhtikuussa palkittaan ensimmäistä kertaa Vuoden osuustoimintateko. Teko, jolla on ollut positiivisia heijastuksia tai jättänyt merkittävän vaikutuksen yhteiskuntaan, yhteisöön tai yksilöön.

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosi 2024

Vuoden 2024 alkaessa ja paukkupakkasten paukkuessa Pellervossa hehkuu innostus ja lupaus olla osuustoiminnan eturintamassa. Uudenvuodenlupaus kietoutuu vahvasti strategiaamme ja yhteiseen arvopohjaamme, jota viime vuonna terävöitimme yhdessä henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa. Se on lupaus uteliaisuudesta, aktiivisuudesta ja yhteistyökyvystä.