HKScanin Rauman tuotantolaitokselle ympäristölupa

HKScan rakentaa uuden broilertuotteisiin erikoistuvan tuotantolaitoksen Raumalle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 21.3.2016 myöntänyt HKScan Finland Oy:lle ympäristöluvan teurastamon ja lihanjalostamon toiminnalle.

Toistaiseksi voimassaoleva päätös on lainvoimainen valitusajan jälkeen, mikäli päätökseen ei haeta muutosta. Valitusaika päättyy 20.4.2016. Toiminta voidaan kuitenkin käynnistää mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Tuotantolaitoksen rakentaminen on käynnistynyt kuluvan vuoden alussa. Laitos arvioidaan otettavan käyttöön loppuvuoden 2017 aikana ja se korvaa HKScanin nykyisen tuotantolaitoksen Eurassa.

Uusi tuotantolaitos keskittyy yhä kasvavaan siipikarjasegmenttiin ja broilerituotteiden valmistukseen. Investointi lisää kapasiteettia ja lyhentää tuotannon läpimenoaikoja parantaen tuotteiden laatua entisestään. Investoinnin kokonaisarvo on noin 80 miljoonaa euroa.

Tuotantolaitokseen valittava teknologia tekee mahdolliseksi innovatiivisten Kariniemen-uutuustuotteiden kehittämisen konsernin koti- ja vientimarkkinoille. Kaikissa hankinnoissa hyödynnetään HKScanin vastuullisuusohjelman mukaisia ratkaisuja materiaali-, energia- ja ympäristötehokkuuden näkökulmista.

 

Jaa artikkeli

Lue myös

Metsä Group aloittaa uuden keskustelusarjan metsien hoidosta ja puunkäytöstä

Metsä Group haluaa kuunnella erilaisia näkemyksiä metsistä. Metsä Group haastaa alan asiantuntijat keskustelemaan luonnon, metsäalan ja koko kansakunnan tulevaisuudesta. Metsät puhuttavat ilmaston ja monimuotoisuuden lisäksi talouden ja työllisyyden näkökulmista. Rakentavaa vuoropuhelua tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan. Nyt julkistettava On keskustelun aika -videosarja vie asiantuntijat juontaja Baba Lybeckin johdolla pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan metsien hoidosta, puunkäytöstä, hiilinieluista, monimuotoisuudesta, metsien suojelusta sekä metsänomistamisesta.

Pellervon lausunto kestävyysraportointidirektiivin kansallista implementointia koskevien säännösten alkuvaiheen valmisteluun

Edustamiemme osuustoiminnallisten yritysten osalta pidämme ensisijaisen tärkeänä sitä, että valmistelussa huomioidaan osuustoiminnallisten yritysten osakeyhtiöistä poikkeava liiketoimintamalli. Osana kestävyysraportointidirektiivin kansallista voimaansaattamista tulisi kirjanpitolakiin ottaa säännökset, joiden mukaisesti ryhmärakenteella toimivilla osuuskunnilla on osakeyhtiöitä vastaava mahdollisuus siihen, että yksittäiset  osuuskunnat vapautetaan konsernirakenteella toimivien osakeyhtiöiden tavoin raportointivelvollisuudesta, jos osuuskuntien omistaman keskusyhteisön toimintakertomukseen  sisällytetään omistajaosuuskuntien vastuullisuustiedot.