Osuuspankit alkavat myymään Tuotto-osuuksia – tuottotavoite 3,25 prosenttia

OP-Pohjola ryhmä tiedotti, että ensimmäiset sen jäsenosuuspankeista alkavat myymään Tuotto-osuuksia maaliskuun lopulla. Tuotto-osuus on asiakasomistajan tapa sijoittaa omaan osuuspankkiinsa ja se korvaa osuuspankeissa aiemmin käytetyn lisäosuuden.

Tuotto-osuudet myy kukin osuuspankki itse ja niitä käsitellään verotuksessa samalla tavoin kuin aiempia lisäosuuksia. Ensimmäisinä osuuspankkeina Tuotto-osuuksien myynnin aloittavat Turun Seudun Osuuspankki 19.3. ja Keski-Uudenmaan Osuuspankki 20.3. Ennen myynnin aloittamista jokaisen osuuspankin on hyväksyttävä Tuotto-osuuksien myyntiä varten tarvittavat sääntömuutokset osuuskunnan sääntöihin.

– Tuotto-osuus on uusi sijoituskohde, joka on tarjolla vain osuuspankin asiakasomistajille. Siinä on piirteitä sekä osakkeesta että korkosijoituksesta. Sijoittajaksi pääsee pienelläkin summalla, sillä vähimmäissijoitus on 100 euroa. Tuotto-osuus on suunniteltu pitkäaikaiseksi sijoitukseksi, jolle pankki maksaa vuosittain korkoa, kertoo liiketoiminta-alueen johtaja Timo Liukkonen OP-Pohjola-ryhmästä.

Tuotto-osuus on oman pääoman ehtoinen sijoitus. Sille maksettava korko vahvistetaan vuosittain jälkikäteen kunkin osuuspankin osuuskunnan kokouksessa tai edustajistossa. Koronmaksun edellytyksenä on, että osuuspankilla on voitonjakokelpoisia varoja.

Liukkosen mukaan pankkien vakavaraisuutta säädellään entistä tiukemmin, mm. uuden luottolaitosdirektiivin ja EU:n vakavaraisuusasetuksen johdosta. Vakavaraisuuden vähimmäisvaatimukset jopa kaksinkertaistuvat, joten omiin pääomiin tarvitaan vahvistusta. OP-Pohjola-ryhmä nosti helmikuussa oman vakavaraisuustavoitteensa 18 prosenttiin. Tuotto-osuuksilla on tärkeä rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa yhdessä kannattavuuden parantamisen kanssa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Vuoden osuustoimintateoksi valittiin Oulun Seudun Sähkön edullinen energia

Oulun Seudun Sähkön asiakasomistajilleen tarjoama vakaa ja edullinen energian hinta on valittu Vuoden osuustoimintateoksi osuuskuntien keskusjärjestö Pellervon järjestämässä valtakunnallisessa kilpailussa. Siinä haettiin toimintaa, jossa yrityksen osuustoiminnallisuus tulee erityisen vahvasti esille ja jäsenille on tuotettu erityisen merkityksellistä yhteistä etua.

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.