Reilu kauppa 20 vuotta Suomessa

Reilu kauppa juhlii tällä viikolla 20-vuotista taivaltaan Suomessa. Asukaslukuun suhteutettuna Suomesta on kasvanut yksi suurimmista Reilun kaupan tuotteiden markkinoista, vaikka Reilun kaupan tuotteita myydään jo yli 140 maassa.

Reilu kauppa viettää pyöreitä vuosia nousukiidossa. Reilu kauppa ry:n tiedotteen mukaan vuonna 2018 Suomessa myytiin Reilun kaupan tuotteita 263 miljoonalla eurolla, ja tuotteiden myynnin arvo kasvoi 12,7 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Päivittäistavarakaupan yleinen myynnin kehitys oli samaan aikaan 3,4 prosenttia.

Suomen suosituimmat Reilun kaupan tuotteet ovat kahvi, banaani ja leikkokukat. Reiluja banaaneja myytiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kiloa, ja kasvua oli 9 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Reilua kahvia myytiin 1,8 miljoonaa kiloa, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Reilun kaupan kukkien myynti pysyi ennallaan ja niitä suomalaiset ostivat noin 50 miljoonaa vartta. Suomessa myydyistä ruusuista jo joka kolmas on Reilun kaupan ruusu.

Ensimmäisistä norsutunnuksella merkityistä kahvi- ja teepaketeista tuotevalikoima on laajentunut 20 vuodessa niin, että Suomessa on myynnissä jo yli 1200 Reilun kaupan tuotetta. Reilun kaupan tunnetuin kriteeri on, että tuottajille on maksettava myymistään tuotteista vähintään Reilun kaupan takuuhintaa, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Takuuhinnan lisäksi tuottajille maksetaan Reilun kaupan lisää, jonka tuottajat käyttävät joko tuotannon kehittämiseen tai koko yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

”20 vuotta sitten Reilu kauppa oli käynnistämässä keskustelua eettisestä kuluttamisesta, ja esimerkillään se on nostanut vastuullisuuden marginaalista valtavirtaan. Yritysten kiinnostus tuotteen alkuperää kohtaan on kasvanut valtavasti, sillä kuluttajat vahtivat tänä päivänä ostamiensa tuotteiden alkuperää huomattavasti hanakammin kuin ennen”, sanoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Reilun kaupan 20 vuotta jatkuneen kasvun voi nähdä vastatrendinä sille, että elintarvikemenojen osuus kotitalouksien koko kulutuksesta on laskenut tasaisesti jo useita kymmeniä vuosia. 1980-luvulla elintarvikkeet haukkasivat kotitalouksien kukkaroista noin 20 prosenttia, ja nyt enää noin 11 prosenttia. Ruokakaupan hintakilpailun kiristyminen pienentänee osuutta myös tulevina vuosina.

Reilu kauppa ry:n taustalla on 33 järjestön muodostama yhdistys, joka edistää Reilua kauppaa Suomessa. Sen jäsenjärjestöinä on muun muassa kehitysjärjestöjä, ammattiliittoja, kuluttajajärjestöjä, kirkollisia järjestöjä ja puolueiden nuorisojärjestöjä. Reilua kauppaa edistetään myös 15 Reilun kaupan kaupungissa, yli 120 Reilun kaupan seurakunnassa sekä useissa Reilun kaupan arvonimen saaneissa kouluissa ja korkeakouluissa.

Myös Osuustoimintakeskus Pellervo ry on Reilun kauppa ry:n jäsen.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon kannanotto osuuskuntaidentiteetistä

Kansainvälinen osuustoimintaliitto ICA on joulukuussa 2021 aloittanut arviointiprosessin, jonka tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin globaali osuuskuntaidentiteetti on määritelty. Pellervon hallitus on nyt koostanut suomalaisen osuustoiminnan yhteisen kannanoton osuuskuntaidentiteetistä ja lähettänyt sen ICA:lle.

10 suomalaista maailman 300 suurimman osuustoimintayrityksen joukossa

Suomen suurin osuustoimintaan perustuva yritysryhmä S-ryhmä sijoittuu tuoreella maailmanlistalla sijalle 40. Maailman osuustoimintaliitto ICA:n kokoama World Cooperative Monitor 2023  laittoi jälleen globaalisti järjestykseen 300 suurinta osuuskuntaa, -pankkia ja keskinäistä vakuutusyhtiötä.

EU:n yritysvastuudirektiivin sisällöstä yksimielisyys

Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin taustalla on pyrkimys torjua yritysten osallisuutta ihmisoikeusloukkauksiin ja ympäristöhaittoihin. Osuuskuntien osalta on vielä epäselvää, sovelletaanko direktiiviä osuuskuntiin ja mikä Suomen kanta tulee olemaan direktiivin kansallisessa toimeenpanossa.