Opinnäytetyössä rakennettiin terveyskäyttäytymisen muutosmalli keskinäisen vakuutusyhtiön asiakasomistajille

Essi Frondelius teki ylemmän ammattikoreakoulun keskinäisen yhtiön asiakasomistajien terveyskäyttäytymisestä opinnäytetyön Haaga-Heliassa. 

”Projektin päätavoitteeksi muodostui muutosmallin luominen siihen, millä tavoin keskinäisen vakuutusyhtiön asiakasomistajien terveyskäyttäytymistä voidaan tukea psykologisen omistajuuden ottamisen ja tunteen tukemisen avulla”, Frondelius kertoo opinnäytetyönsä tiivistelmässä.

Hän toteutti tutkimusprojektin yhdessä keskinäisen vakuutusyhtiön kanssa. Lopputuloksena tutkimuksessa syntyi muutosmalli, jonka avulla voidaan hahmottaa millä tavoin asiakasomistajen omistajuutta terveyskäyttäytymisestään voidaan tukea muutoksen eri vaiheissa.

”Tulevaisuudessa olisi tärkeää innovoida keinoja, millä tavoin keskinäinen yhtiö voi vaikuttaa asiakasomistajien terveyskäyttäytymisen avulla riskienhallintaan”, Frondelius kertoo.

Opinnäytetyö on julkaistu Osuustoimintakeskus Pellervon digikirjastossa.

Jaa artikkeli

Lue myös

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.