Työsuhdeasiat puhuttivat Pienosuuskuntaforumissa

-Tällä viikolla julkistettavaan yleiseen työttömyysturvaohjeeseen on lisätty uusia, osuuskuntia koskevia ohjeita, kertoi yritysneuvoja Jukka Pötry. Selvää on, että työosuuskunta ei edelleenkään ole mikään pelkkä laskutuspalveluyritys.

Aihe kiinnosti Helsinkiin 12. lokakuuta kokoontuneita Pienosuuskuntaforumin osanottajia. Koronatauon jälkeen tilaisuudessa oli myös jälleennäkemisen iloa. Etäyhteyskin oli yhä mahdollinen, linjoilla oli viitisenkymmentä osallistujaa, paikalla parikymmentä.

Jukka Pötryn lisäksi työsuhdeasioista oli puhumassa työministeri Tuula Haataisen erityisavustaja Mikko Heinikoski. Kävi ilmi, että hän oli itsekin tehnyt työosuuskunnalle töitä 90-luvun lopulla, joten yritysmuoto oli hänelle henkilökohtaisestikin hyvin tuttu.

Heinikoski totesi, että työvoimapalveluiden siirtyminen valtiolta kuntiin on valtava muutos, joka on edessä. Aiheeseen liittyvä laki on hyväksymisvaiheessa ja TE-toimistot lakkautettaneen vuoden 2025 alusta.

Hän tunnusti, että osuuskuntaosaamista on tällä hetkellä ollut toisissa TE-toimistoissa enemmän kuin toisissa, ja tilanne ei siltä osin kovin helposti hajauttamisella parane. Tällä hetkellä virkailijoita on noin 4000, joista osalla osuuskuntatieto on aika hataraa.

Pellervolla ja Coop Finlandilla aktiivinen ote TE-ohjeen valmisteluissa

Heinikoski kiitteli Pellervoa ja Coop Finlandia hyvästä yhteistyöstä TE-toimistojen nyt tehtyyn ohjeistukseen. Hän kehotti olemaan aktiivinen jo varhaisessa vaiheessa myös tulossa olevaan lakimuutokseen liittyen.

- Lakimuutoksiin tulee aina satoja lausuntoja, joten aktiivisuus yhteydenpidossa kyllä auttaa asioiden edistymistä.

Hän näki työosuuskunnat työkaluna työvoimaresurssien ja tarpeen kohtaanto-ongelmien ratkaisemiseen. Ne tasaavat työvoimapulaa, kun ne antavat esimerkiksi mahdollisuuden tehdä myös eläkkeellä töitä.

Lisäksi Pienosuuskuntaforumin tämänkertaisina aiheina olivat osuuskuntien yhteistyö tilitoimiston kanssa, työyhteisön arvot ja itseohjautuvuus Kreatos Films -osuuskunnan näkökulmasta, EU:n yhteisötalouden suunnitelma ja pienosuuskunnan vastuullisuuskysymyksiin liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista.

Pienosuuskuntaforumin osanottajille esittäytyi myös Pellervon uusi toimitusjohtaja Mari Kokko, joka muistutti, että Pellervo haluaa olla kaikkien osuuskuntien kumppani:

-Tarvitsemme Suomeen uutta ja erilaista osuustoimintaa, sillä on paljon mahdollisuuksia, Nyt kyse on kuitenkin enemmänkin pienen piirin salaisuudesta, hän pohti puheessaan iltapäivään osallistuneille osuustoiminnan kehittäjille, neuvojille ja työ- ja pienosuuskuntien edustajille.

Yritysvoimalan neuvoja Jukka Pötry esitteli työsopimuslain mahdollisia tulevia muutoksia.
Jukka Pötry esitteli tulevia muutoksia työsopimuslaissa.
Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.