Alf Rehn Tanner-seminaarissa: Sivuduunitalous yleistyy

Väinö Tannerin säätiö ja Pellervo-Seura järjestivät 24.9. Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa järjestetyssä Työtä ilman välikäsiä-Työn tekeminen murroksess – Tanner-seminaarin, jossa kartoitettiin miltä tulevaisuuden työelämä voisi näyttää. Tilaisuudessa puhui mm. professori Alf Rehn,  Myös Osuustoiminta oli vilkkaasti seminaarin sisällöissä läsnä.

Alf Rehn puhui seminaarissa tulevaisuuden työstä.

”On tärkeää pystyä irrottautumaan historiasta ja siirtymään monoliittien tuolle puolen”, korosti Rehn puheessaan.

Monoliiteillä Rehn tarkoitti vallitsevia käsityksiä työelämästä. Rehn oletti puheessaan, että tulevaisuudessa työurat sirpaloituvat enemmän ja voi syntyä esimerkiksi yleisyrittäjyyttä, joka saatetaan organisoida esimerkiksi osuuskunnilla. Ns. yleisyrittäjyys hajaantuu moneen eri kohteeseen tehtäviin työsuoritteisiin ja syntyy ns. sivuduunitalous.

Samaan hengenvetoon Rehn kuitenkin kertoi tulevaisuusajattelun ongelmista, kuten siitä miten luoda oikeita kysymyksiä. Hän kertoi todenneensa omien havaintojensa perusteella, että se mitä luullaan, tuskin tulee tapahtumaan.

Tilaisuudessa kuultiin myös useita esimerkkejä osuuskunnista, niin yritysten yhteenliittymänä, kuin työnteon alustanakin.

Osuuskunta Valomon toimitusjohtaja Heikki Salo kertoi useiden yritysten yhteistyötä varten perustetun osuuskuntansa eduista. Osuuskunta perustettiin erityisesti julkisia kilpailutuksia silmällä pitäen. Osuuskunnassa yritykset pystyvät osallistumaan isompiin kilpailutuksiin yhtenä kokonaisuutena osuuskunnan kautta. Salo kertoi Valomon toimintatavan näyttävän myös asiakasrajapinnassa siltä, että vain yksi yritys tekee toimeksiantoa, vaikka taustalla onkin laajempi yritysyhteistyö.

Seminaarissa esittäytyivät myös mm. polttoainekauppiaiden osuuskunta Suomalainen Energiaosuuskunta (SEO) ja laskutusosuuskunta Eezy.

Jaa artikkeli

Lue myös

Osuustoimintajohtajat vaativat: Osuuskunnat osaksi opetusta – talouskasvatus on vajavaista ilman niitä

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo luovutti tänään eduskunnassa yhdessä jäsentensä kanssa vetoomuksen tiede- ja kulttuuriministerille Talvitielle sekä eduskuntaryhmien edustajille: nykyinen talous- ja yrittäjyysopetus antaa nuorille vajavaisen kuvan taloudesta. Vaikka yli 90 % suomalaisista on jäseninä osuuskunnissa ja keskinäisissä yhtiöissä, vain kolmasosa tuntee yritysmallin.

Osuuskunnat vahvoilla Suomen houkuttelevimpien työnantajien 2025-listoilla

Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.

Osuuskunnat yrittäjyyskasvatuksen ytimessä

Yrittäjyyskasvatus on tärkeä osa opintoja, mutta se ei saa jäädä pelkästään teoriaksi. Todellinen oppi syntyy tekemällä. Suomessa on pitkät perinteet opiskelija- ja oppilaitososuuskunnilla sekä toisella asteella että korkeakouluissa ja tätä vahvuutta kannattaa vaalia. Tällä hetkellä yli 60 oppilaitoksessa on toimiva osuuskunta.

Tilaa uutiskirje