Metsä Group ja VR tiivistävät vastuullisuusyhteistyötään

Merkittävinä yhteiskunnallisina toimijoina Metsä Groupilla ja VR:llä on tärkeä rooli ympäristösuorituskyvyn ja vastuullisuuden edistämisessä. Yhtiöt tiivistävät logistiikkaan liittyvää vastuullisuusyhteistyötään ja ovat sopineet uudesta yhteisestä vuoteen 2030 ulottuvasta tavoitteesta puolittaa yhteistyön piiriin kuuluvien kuljetusten päästöt. Lisäksi Metsä Groupin tiettyjä nykyisiä maantiekuljetuksia tavoitellaan siirrettävän rautateille. Kaiken kaikkiaan toimenpiteet vastaisivat Metsä Groupille yhteensä noin 14 000 tCO2e:n vuotuista päästövähennystä, mikä vastaa yli 25 000 keskimääräistä rekkakuljetusta.  

”Yksi Metsä Groupin strategisista vuoteen 2030 ulottuvista kestävän kehityksen tavoitteista on vähentää oman toimintamme fossiilisia päästöjä ja materiaaleja. Tehtaiden osalta olemme tavoitteen toteuttamisessa jo varsin pitkällä ja haluamme saavuttaa vastaavia kehitysaskelia myös toimitusketjussamme. VR on Metsä Groupille tärkeä kumppani niin puuraaka-ainelogistiikassa kuin tuotelogistiikassakin ja yhdessä voimme saavuttaa merkittäviä ympäristösuorituskyvyn parannuksia”, sanoo Metsä Groupin hankinta- ja logistiikkajohtaja Jari Voutilainen.

Metsä Group ja VR ovat perustaneet yhteisen työryhmän määrittelemään konkreettiset keinot, joilla päästövähennystavoitteeseen päästään. Toimenpiteet liittyvät esimerkiksi rataverkon sähköistyksiin, junakonseptien tehostamiseen ja uusiutuvista raaka-aineista valmistetun dieselin käyttöön.

”Vastuullisuus on keskeinen osa niin VR:n kuin Metsä Groupin strategiaa. Yhdessä vähennämme liikenteen päästöjä ja vauhditamme matkaa kohti hiilineutraalia Suomea. Raideliikenne on lähtökohtaisesti energiatehokkain ja vähäpäästöisin liikennemuoto ja ratkaisevassa asemassa, kun tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Teollisuuden vahvana tukijalkana mahdollistamme osaltamme asiakkaidemme pääsyn omiin ympäristötavoitteisiinsa”, VR:n logistiikkajohtaja Eljas Koistinen kertoo.

Vuosittain raiteilla liikkuu VR:n toimesta noin 5 miljoonaa kuutiometriä Metsä Groupin puuta ja mekaanisia puutuotteita ja 2,1 miljoonaa tonnia muita metsäteollisuustuotteita, kuten sellua ja kartonkia. Metsä Groupin käynnissä olevien investointien myötä kuljetusmäärät kasvavat.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.