Valio ja Pelastakaa Lapset käynnistävät pitkäjänteisen yhteistyön Ukrainan sodasta kärsivien lapsiperheiden auttamiseksi

Ukrainan aseellinen konflikti on asettanut maan 7,5 miljoonaa lasta vakavaan vaaraan. Yli puolet lapsista on joutunut pakomatkalle. Lapset ja heidän perheensä ovat akuutin avun tarpeessa niin Ukrainassa kuin maissa, joihin he ovat paenneet. Valio ja Pelastakaa Lapset käynnistävät kolmivuotisen yhteistyön Ukrainan sodasta kärsivien lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi.

Ukrainassa asuvat lapset ovat sodan vuoksi välittömässä vaarassa. Hyökkäyksiä kohdistetaan enenevässä määrin kouluihin ja sairaaloihin, ja pommitukset ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa monessa kaupungissa. Jo lähes kaksi miljoonaa ukrainalaista lasta on joutunut pakenemaan kotimaastaan ja pahimmillaan lapset joutuvat pakomatkalle ilman huoltajaa. Lapset ja heidän perheensä ovat vaarassa haavoittua ja kuolla. Lisäksi he kärsivät elämän perusasioiden, kuten ruoan, juoman ja terveydenhoidon puutteesta.

”Avustustyö Ukrainassa ja maissa, joihin Ukrainasta paetaan, on pystyttävä järjestämään laajamittaisesti, tilanneherkästi ja ammattimaisesti. Avustustyön on jatkuttava pitkäkestoisesti ja sen onnistuminen varaa vahvasti lahjoituksiin. Valion kolmivuotinen sitoutuminen Pelastakaa Lapsen kumppaniksi ja 250 000 euron lahjoitus Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseen on erittäin merkittävä – olemme heille syvästi kiitollisia”, toteaa Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

”Suomesta käsin tehokkain keino osallistua avustustoimintaan on rahalahjoitus. Tavarahankinta on kustannustehokkaita tehdä keskitetysti mahdollisimman läheltä kriisialuetta. Tavaralahjoitusten haasteena on, että esimerkiksi lastenruokien luovuttamiseen liittyvä tiukka lainsäädäntö voi vaikeuttaa elintarvikelahjoitusten toimittamista sota- ja kriisialueille. Valion tekemällä rahalahjoituksella pystymme parhaalla mahdollisella tavalla auttamaan lapsia ja perheitä sekä kohdentamaan apua sellaisiin tukimuotoihin ja kohteisiin, johon sitä akuutisti tarvitaan, Markkula-Kivisilta lisää. 

Valio auttaa Ukrainan sodan uhreja kolmivuotisella kumppanuudella 

Valio haluaa tehdä pitkäjänteistä työtä sodan uhrien auttamiseksi ja lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:lle yhteensä 250 000 euroa kolmen vuoden aikana.

”Toivomme, että sotatoimet Ukrainassa päättyisivät mahdollisimman pian. Ukrainalaiset ja erityisesti lapset ja heidän perheensä tulevat tarvitsemaan apua kuitenkin vielä pitkään. Jälleenrakennus ja ihmisten auttaminen tulee vaatimaan aikaa, ja olemmekin sitoutuneet auttamaan ukrainalaisia lapsia pitkäaikaisesti. Halusimme valita yhteistyökumppaniksi kokeneen kansainvälisen hätäavun toimijan, sillä heillä on paras tieto ja taito Ukrainan sodan uhrien auttamiseksi”, kertoo Valion vastuullisuudesta ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Teresa Laimio.

“Järjestö toimii niin Ukrainassa kuin maissa, joihin Ukrainasta paenneet saapuvat. Myös täällä Suomessa Pelastakaa Lapset on jo käynnistänyt avustustoimet Ukrainasta paenneiden lapsiperheiden auttamiseksi”, Teresa Laimio sanoo.

Pelastakaa Lapset ry:n tuki tavoittaa perheet useassa maassa 

Pelastakaa Lapset on toiminut Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien. Järjestö tarjoaa niin Ukrainassa kuin lähialueen maissa, elämää pelastavaa humanitaarista apua lapsille ja heidän perheilleen. Järjestö jakaa perheille välttämättömiä tarvikkeita, kuten peittoja, lämpimiä vaatteita ja hygieniapakkauksia sekä huolehtii lapsista, jotka ovat joutuneet eroon vanhemmistaan ja järjestää psykososiaalista tukea sodan traumatisoimille lapsille. Järjestö mahdollistaa lasten paluun kouluun perustamalla tilapäisiä oppimiskeskuksia ja tarjoamalla koulutarvikkeita. Järjestö on myös valmiudessa kunnostamaan ukrainalaisia kouluja ja päiväkoteja heti kun turvallisuustilanne sen sallii. 

Pelastakaa Lapset työskentelee myös Ukrainasta Suomeen paenneiden lasten ja heidän perheidensä parissa. Pelastakaa Lapset ylläpitää mm. vastaanottokeskuksissa lapsiystävällisiä tiloja, jotka tarjoavat sotaa paenneille lapsille turvallisen paikan leikkiä ja olla lapsi. Ensimmäiset lapsiystävälliset tilat ovat jo toiminnassa esimerkiksi Helsingin Länsisatamassa. Pelastakaa Lapset varautuu laajentamaan tukeaan Suomessa tilanneherkästi esimerkiksi turvaamalla perheiden tarvitsemat välttämättömät perustarpeet.  

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.