Martti Asunta jatkaa Metsäliiton hallituksen puheenjohtajana

Metsä Group tiedotti, että sen emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan hallitus on valinnut järjestäytymiskokouksessaan metsänhoitaja, metsäneuvos Martti Asunnan jatkamaan hallituksen puheenjohtajana. Hän on ollut hallituksen jäsen vuodesta 2005 ja hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2008.Asunta on myös Pellervo-Seuran hallituksen puheenjohtaja sekä Osuustoiminnan neuvottelukunnan puheenjohtaja.

Hallituksen varapuheenjohtajana toimii Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan.

Jaa artikkeli

Lue myös

Pellervon lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan toimijoiden strategiset painopisteistä, toimialoista ja osaamiskeskittymistä

Pellervo tuo lausunnossaan esiin painopistevalintojen riskit ja mahdollisuudet sekä korostaa tasapuolisen ja monimuotoisen elinkeinopolitiikan merkitystä. Lisäksi nostetaan osuuskuntien rooli ja esitetään konkreettisia ehdotuksia rahoitus- ja tukijärjestelmien kehittämiseksi sekä alueellisen potentiaalin hyödyntämiseksi.

Osuustoiminta Suomen itsenäisyyden rakentajana

Kun Suomi saavutti itsenäisyytensä vuonna 1917, maa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti varsin haavoittuvainen. Koko kansan osallistuminen hyvinvoinnin rakentamiseen oli välttämätöntä, ja osuustoiminta tarjosi tähän erinomaiset työkalut.

Tilaa uutiskirje