Kun vuosi on käynnistynyt on hyvä pysähtyä miettimään mitä tänä vuonna haluaa oppia ja missä kehittyä. Hyvä työkalu kehittymisen tueksi on oppimissopimus.
Liityin ensimmäiseen osuuskuntaani syksyllä 2004 kun Tiimiakatemialla aloitettuani perustimme tiimikaverieni kanssa Ideaosuuskunta Jofin. Pyöritimme firmaa opiskeluiden ajan reilut 3.5 vuotta, jonka jälkeen olen keskittynyt kehittämään seuraavaa yritystämme, joka tunnetaan tuotemerkistä Monkey Business. Firmassamme, jonka virallinen nimi on Monkey and Banana osk, on tällä hetkellä 7 jäsentä, ja kirjoitan tähän blogiin työntekijä-omistajan näkökulmasta pienessä asiantuntijatyötä tekevässä