Lue toimintakertomus tästä.
Lue myös
Vastaa ja vaikuta! Pellervon vastuullisuuskysely pk-osuuskunnille
Pellervo on tehnyt kyselyn, jonka vastausten perusteella kehitämme tukipalveluja, koulutuksia ja työkaluja sekä pienille että keskisuurille osuuskunnille niiden oman vastuullisuustyön aloittamiseen ja kehittämiseen. Vastaamalla kyselyymme olet mukana kehittämässä osuuskuntien vastuullisuustyötä.
Kajaanin ammattikorkeakoulussa syvennyttiin osuuskuntien merkitykseen aluetaloudessa ja työnantajina
Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) ja Pellervo toteuttivat 19. huhtikuuta 3,5 tunnin mittaisen osuustoimintawebinaarin. Tapahtuma houkutteli yli 140 osallistujaa, joista suurin osa oli KAMK:n opiskelijoita, tarjoten heille tilaisuuden syventää ymmärrystään osuuskuntien roolista taloudessa ja työmarkkinoilla.
Hanna Muukka: Yhteiskunnalliset haasteet vaativat yhteisötaloutta
Ruokaläheteille elämiseen riittävä palkka itse omistetun alustan kautta, yhteiskäyttöautot naapureiden kanssa ja kohtuuhintaista hoivapalvelua kotiovelle myös haja-asutusalueella. Kuulostaako haihattelulta? Nämä ovat esimerkkejä yhteisötaloudesta, jolla voisi olla merkittäviä - mutta toistaiseksi liian vähän hyödynnettyjä - mahdollisuuksia kestävämmän ja oikeudenmukaisemman talouden rakentajina Suomessa ja koko EU:n alueella.
Kansainvälinen osuustoimintapäivä: Osuuskunnat rakentavat parempaa tulevaisuutta kaikille
Osuuskunnat juhlistavat jälleen 6. heinäkuuta Kansainvälistä osuustoimintapäivää. Tämän vuoden teeman ”osuuskunnat rakentavat parempaa tulevaisuutta kaikille" mukaisesti osuustoiminnallisilla yrityksillä on tilaisuus esitellä nykyisiä ja historiallisiakin panostuksiaan, joita ne ovat tehneet kestävän tulevaisuuden rakentamisen eteen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tervetuloa vastaamaan Pellervon opiskelijaosuustoimintakyselyyn
Pellervossa tehdään selvitystä oppilaitos- ja opiskelijaosuuskuntien toimintaan liittyen, sekä selvitetään...
Leiponen-Syyrakki ja Peltonen Pellervon Aamussa: EU-vaikuttamisessa tarjottava ratkaisuja
Pellervon Aamussa perjantaina 3. toukokuuta oli vieraana kaksi kokenutta lobbaria – johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki Pellervon, MTK:n ja SLC:n yhteiseltä toimistolta ja EU-yhteiskuntasuhdejohtaja Tytti Peltonen ja Metsä Groupista.