Euroopan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europe etsii vaikuttavimpia osuuskuntia juhlistaakseen järjestön 20-vuotista taivalta. Myös suomalaisilla osuuskunnilla on mahdollisuus osallistua kilpailuun ja nostaa oma toimintansa näkyville Brysselissä ja koko Euroopassa. Kilpailussa etsitään osuuskuntia, jotka ratkaisevat yhteiskunnallisia haasteita ja näyttävät, miten osuustoiminta rakentaa taloudellisesti kestävää, demokraattista ja yhteisöllistä Eurooppaa. Tavoitteena on nostaa esiin osuustoiminnan esimerkillisiä toimijoita eri puolilta Eurooppaa.
Eurooppalaisten maatalousosuuskuntien kattojärjestö Cogeca järjesti Business Forumin Brysselissä 22. huhtikuuta. Tilaisuuden ytimessä olivat kuluttajatutkimuksen vuoden 2026 trendit sekä maailman elintarvikemarkkinoiden kehitys. Keskustelussa korostui luottamus: miten kuluttajat tekevät valintojaan, kehen he luottavat – ja miten osuuskunnat voivat vastata kasvaviin odotuksiin. Kuluttajien odotukset ja tietämys osuuskuntien roolista vaihtelevat huomattavasti. Samalla kuluttajat odottavat yhä enemmän tietoa tuotteista, niiden
Tämä artikkeli on tekoälyn tekemä (ja toimiston hieman stilisoima) kooste webinaarin sisällöstä. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n yhteisötalouden asiantuntija Waltteri Katajamäki avasi osuuskuntien merkitystä kestävän työelämän rakentajina Pellervon Aamu -webinaarissa toukokuussa. Järjestön asiantuntijatehtävissä yli 13 vuoden ajan työskennellyt Katajamäki korosti esityksessään osuuskuntien kasvavaa painoarvoa, niiden yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä tarvetta tehdä nämä vaikutukset nykyistä näkyvämmiksi myös päätöksenteossa. Osuuskunnat
The work of Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) – North Karelia cooperative society – in employing young people with special support needs has been selected as the Cooperative Action of the Year 2026. The winner was announced at Pellervon Päivä, organized annually by Pellervo Coop Center, on April 15, 2026, at Kulttuurikasarmi in Helsinki. “We want to
Pellervon Aamun webinaarissa kuullaan Kansainvälisen työjärjestö ILO:n pitkästä historiasta osuustoiminnan parissa ja siitä, miksi järjestö on jo vuosikymmenten ajan nähnyt osuuskunnat keskeisenä osana kestävää ja oikeudenmukaista työelämää. Yhteisötalouden asiantuntija Waltteri Katajamäki on työskennellyt ILO:n eri tehtävissä vuodesta 2013. Hän avaa ILO:n nykyistä roolia ja millaista osuuskuntadataa ja tilastoja kansainvälisesti kerätään: mitä luvut kertovat osuustoiminnan merkityksestä
Esimerkit Suomesta ja Ruotsista osoittavat, että osuustoiminnalla on annettavaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Suomessa toimii tällä hetkellä noin 100 sosiaali- ja terveysalan osuuskuntaa. Mahdollisuuksia laajempaan osuustoimintamallin hyödyntämiseen kuitenkin olisi. Tämä viesti nousi vahvasti esiin tilaisuudessa, jonka Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo järjesti yhdessä eduskunnan osuustoimintaryhmän kanssa huhtikuussa. ”Sosiaali- ja terveyspalveluihin tulisi löytää uusia ratkaisuja rahoitukseen, toimintaan ja
Osuustoimintayritykset etsivät yhä useammin työntekijöitä, joilla on ymmärrystä osuustoiminnallisesta yritysmuodosta. Satakunnan Osuuskauppa ja LähiTapiola Pohjanmaa pilotoivat käytäntöjä, joissa hakijan osuustoimintaosaaminen nähdään rekrytoinnissa selkeänä etuna. – Erityisesti osuuskunnan esihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä on tärkeä ymmärtää osuustoiminnan ydin, tuottaa palveluita ja etuja asiakasomistajille. Ytimen ymmärtäminen auttaa muun muassa ymmärtämään strategian lähtökohdat ja painopisteet yrityksen tavoitteissa, toteaa Satakunnan Osuuskaupan
Vuoden osuustoimintateko 2026 -kilpailun finalistit on valittu. Kilpailussa nostetaan esiin osuustoiminnan ajankohtaisia, vaikuttavia ja arvoihin pohjautuvia tekoja eri puolilta Suomea. Vuoden 2026 finalistit edustavat kolmea erilaista, mutta yhteiskunnallisesti merkittävää näkökulmaa. Finalistit ovat Keudan Osuuskunta Yrittämö, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan työ erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistämiseksi sekä LähiTapiola Keskinäisen Vakuutusyhtiön 200 miljoonaan euron sijoitus suomalaisiin kasvuyrityksiin. Voittaja julkistetaan Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon vuosittaisessa päätapahtumassa Pellervon Päivässä 15. huhtikuuta 2026 Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Ehdokkaat Vuoden osuustoimintateoksi 2026 Osuuskunta Yrittämö
Talouskasvun puute on Suomen suurin ongelma ja todellinen syy moneen huonoon uutiseen, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Sari Heinonen. Kotimaisessa rahoituksessa onkin aukko juuri myöhemmän kasvuvaiheen yrityksille, vaikka niissä työn tuottavuus on suurempaa kuin taloudessa keskimäärin. LähiTapiola haluaa sijoittaa juuri näihin yrityksiin. Keskinäisenä yhtiönä sen vahvuudet sijoittajana ovat kotimaisuus ja kärsivällisyys. – Pääomasijoittaja ei tuo yritykseen pelkästään
Vuoden 2026 ensimmäinen Pellervon Aamu kutsui keskusteluun siitä, millaisia tekoja tämän ajan Suomi tarvitsee ja miten osuustoiminta voi vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin rohkeasti ja konkreettisesti.
Aamussa olivat mukana Vuoden osuustoimintateko 2025 voittaja Kovameno OSK:n Kikke Heikkinen ja A.W.Yrjänä sekä vuoden 2025 finalisti LähiTapiola Pohjanmaan toimitusjohtaja Joel Sunabacka.
Eduskunnan osuustoimintaryhmän vuosikokous valitsi 3.12.2025 ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd). Ryhmä jatkaa työtään osuustoiminnan tunnettuuden vahvistamiseksi, ja vuonna 2026 erityisen huomion kohteena ovat sosiaali- ja terveysalan osuuskunnat. – On erityisen hienoa, että pääsen eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtajana nostamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun itselleni tutun osuuskuntatoiminnan tärkeyttä sote-alan näkökulmasta, iloitsee Laine-Nousimaa. Vuoden 2026 toimintasuunnitelma valmistellaan yhteistyössä uuden
Eurooppalaisten osuuskuntien Cogecan edustajat kokoontuivat 23.–24. lokakuuta Business Forumiin Tanskaan. Tapahtuman teemana oli Vahvat osuuskunnat rakentamassa EU:n kilpailukykyä. Ohjelmaan kuului vierailut tanskalaisiin osuuskuntiin sekä itse Business Forum. Suomesta osallistujina olivat Pellervon hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa, Brysselin toimiston johtaja Hanna Leiponen-Syyrakki ja EU-asiantuntija Jussi Savander. Osuuskunnat vahvistavat EU:n kilpailukykyä Business Forumin avauspuheessa Cogecan varapuheenjohtaja Christian Høegh-Andersen
Vuoden 2025 Universumin työnantajatutkimus paljastaa, että osuustoiminnalliset yritykset menestyvät erinomaisesti suomalaisilla työmarkkinoilla. Tutkimus mittaa vuosittain erikseen eri alojen korkeakouluopiskelijoiden sekä ammattilaisten käsityksiä ihannetyönantajista. Kaupallisen alan asiantuntijoiden kärkikaksikko pysyi muuttumattomana: ykkösenä OP-Ryhmä ja toisena S-Ryhmä.
Keräämme ja nostamme esiin suomalaisten osuustoimintayritysten hyviä tekoja – tekoja, jotka hyödyttävät niin jäseniä, paikallisyhteisöjä kuin koko yhteiskuntaa. Tällaisia tekoja voivat olla esimerkiksi nuorten harrastusten tukeminen, turvallisuutta parantavat kampanjat, luonnon monimuotoisuutta edistävät ohjelmat tai valokuituyhteyksien tuominen harvaan asutuille alueille.
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon hallituksen jäsen ja Itä-Suomen yliopiston professori Anu Puusa on valittu jatkamaan seuraavan nelivuotiskauden ajan osuustoimintajärjestö Cooperatives Europen hallituksessa. Valinta tehtiin 2. kesäkuuta järjestön yleiskokouksessa Antalyassa, Turkissa. Puusa on toiminut hallituksessa jo kaksi kautta, joista viimeisimmän varapuheenjohtajana. Anu Puusa tunnetaan kansainvälisesti osuustoiminnan puolestapuhujana ja hän on viime vuosina johtanut Cooperatives Europessa erityisesti koulutukseen
Euroopan maatalousosuustoimintajärjestö Cogeca hakee jälleen eurooppalaisia osuuskuntainnovaatioita maa- ja metsätalouden sekä kalastuksen aloilta. Pellervon jäsenillä on mahdollisuus osallistua kilpailuun. Vuoden 2025 YK:n kansainvälinen osuustoimintavuosi toimii kuudennen palkintokierroksen lähtölaukauksena. Tänä vuonna haetaan erityisesti kestävyyteen perustuvaa innovaatiota, sillä uusien markkinoiden, tuotteiden, palvelujen tai prosessien luominen taloudellisten, sosiaalisten tai ympäristötavoitteiden ohjaamana on nykyisessä markkina- ja poliittisessa tilanteessa erityisen
Pellervo ja PI-johtamiskoulu järjestävät ensimmäistä kertaa osuustoiminnallisten yritysten hallinnossa toimiville nuorille tarkoitetun koulutus- ja verkostoitumistapahtuman. Tapahtuma on suunnattu enintään 40 vuotiaille edustajiston, hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenille, jotka haluavat syventää osaamistaan ja verkostoitua muiden nuorten vaikuttajien kanssa. Mukaan otetaan enintään 25 osallistujaa. Koulutuksessa käsitellään mm. osuuskuntaa yrityksenä ja jäsenyhteisönä, julkista taloutta, yritysten alueellista vaikuttavuutta sekä tutustutaan eduskunnan
OP tuo yritysten käyttöön kestävän maksuaikarahoituksen tukeakseen yritysten ja niiden arvoketjujen vastuullisuustyötä. Ratkaisua on kehitetty yhdessä Bernerin kanssa, joka tukee maatila-asiakkaidensa kestävää maanviljelyä mahdollistamalla joustavat maksuajat kestävyystavoitteisiin sitoutuneille kumppaneille. OP tuo yritysten käyttöön ensimmäisenä pankkina Suomessa uuden kestävyyteen sidotun rahoitusratkaisun, kestävän maksuaikarahoituksen. Maksuaikarahoitus on tyypillisesti käytössä toimialoilla, joiden kassavirrassa on luontaista kausivaihtelua. Ratkaisu mahdollistaa sen,
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo on myöntänyt Vuoden osuustoimintateko -palkinnon helsinkiläiselle luovan alan osuuskunta Kovamenolle. Palkinto jaettiin Pellervon Päivässä 2.4.2025 Helsingissä. Kulttuurin moniottelijat ja pitkän linjan osuustoimijat A.W. Yrjänä ja Kikke Heikkinen kertovat, mitä oman osuuskunnan saavutus heille merkitsee. Vuonna 2023 perustettu osuuskunta on elävöittänyt Varkauden kulttuurielämää hankkimalla ja kehittämällä Tyyskän kulttuurikorttelin. Raadin mukaan teko elävöittää alueen
