Valtiollisten kunniamerkkien hakuaika on nyt

Jäsenyritykset voivat hakea itsenäisyyspäivänä jaettevia Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä Pellervon kautta.

Tällaisen kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen mukaan huomattavia siviili- tai sotilaallisia ansioita.

Hakeminen tapahtuu postitse, lomakkeet voi ladata sivun alalaidasta.

Materiaalin viimeinen lähetyspäivä on keskiviikkona 12. kesäkuuta.
Hakulomake lähetetään kahtena kappaleena: 

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry
Kunniamerkkiehdotukset
PL 77
00101 Helsinki

Tieto lomakkeiden laittamisesta postiin kannattaa laittaa myös sähköpostitse: toimisto@pellervo.fi


Myöntämisperusteet

Kunniamerkkejä myönnetään ensisijaisesti ansioiden perusteella, joiden tulee olla keskitason yläpuolella, ja jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus.

Ritarikuntien ohjeiden mukaan komentajamerkkiä varten edellytetään pääsääntöisesti 50 vuo­den ikää sekä ritarimerkkiä ja ansioristiä varten noin 40 vuoden ikää. SVR:n mitalien osalta SVR M I kr ja SVR M I edellyttävät 15 ja SVR M vähintään 10 palvelusvuotta. Käytännössä määräajat ovat kuitenkin pidempiä.

Ylempää kunniamerkkiä voidaan esittää aikaisintaan seitsemän (7) vuoden kuluttua edellisen kunniamerkin saamisesta. Henkilölle, jolle tasavallan presidentti on myöntänyt arvonimen, voidaan pääsääntöisesti myöntää kunniamerkki aikaisintaan seitsemän (7) vuoden kuluttua arvonimen myöntämisestä. Arvonimi voidaan myöntää aikaisintaan viiden (5) vuoden kuluttua kunniamerkin myöntämisestä. Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää aina saajan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista entistä vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissään.

Lisätietoja valtiollisista kunniamerkeistä löytyy osoitteessa www.ritarikunnat.fi.

Kunniamerkkiehdotuslomakkeen täyttämisohjeita

  • Lomakkeen huolellinen täyttäminen ja hyvät perustelut ovat ehtona kunniamerkin myöntämiselle. Puutteellisesti täytettyä ehdotusta ei oteta käsiteltäväksi.
  • Kiinnittäkää erityisesti huomiota seuraaviin:
    • Hakemus tulee tulostaa kaksipuolisena
    • Ehdokkaan kutsumanimi tulee kirjoittaa isoilla kirjaimilla
    • Kohta A3 ”Suostumus lunastusmaksuun” kannattaa rastittaa ja edelleen kohdat A 4a/4b täyttää, vaikka lunastusmaksut menevätkin vasta ritarimerkistä ylöspäin.
    • Ehdotettava kunniamerkki (virallinen kirjainyhdistelmä) on merkittävä lomakkeeseen.
  • Perustelut on syytä kirjoittaa mahdollisimman kattavasti:
    • Tärkeät aloitteet ja saavutukset sekä päätoimen ohella mahdollisesti hoidetut luottamus- tai muut toimet.
    • Kunnan ja esimerkiksi urheiluseurojen luottamustoimet
    • Reservin upseerin arvon merkitseminen on tärkeää ja erityisen huomioitavaa se on haettaessa ritarimerkkejä
  • Ehdotus on allekirjoitettava!
  • Ehdotuksiin ei saa liittää mitään erillisiä selvityksiä, nimikirjanotteita tai muita liitteitä.
  • Ehdotuslomakkeiden alkuperäiskappaleet ja yhdet kopiot lähetetään Pellervoon.
  • Laittakaa meille tieto siitä, kuka vastaa yrityksessänne mahdollisiin kunniamerkkiehdotukseen liittyviin lisäkysymyksiin.

Yhteenvetolomake ministeriölle

Hakulomakkeen lisäksi tulee täyttää myös saatekirje- ja yhteenvetolomake. Esitykset ryhmitellään kunniamerkeittäin suuruusjärjestyksessä (komentajamerkit, ritarimerkit, ansioristit ja mitalit) aakkostettuina ja vastaava murtoluku laitetaan ao. ehdotuslomakkeen vasempaan yläkulmaan.

Kunniamerkkien vastaanottotapa merkitään tähän kaavakkeeseen. Mikäli haluatte noutaa kunniamerkkinne Pellervolta kannakeneulat ommeltuina, laittakaa ”noudetaan” kohtaan vielä lisämaininta ”noutajana Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo”.

Muistattehan allekirjoittaa yhteenvetolomakkeen!

Kunniamerkkien toimittaminen saajille ja niiden ompelutus

Ritarikuntien kanslia toimittaa kaikki myönnetyt kunniamerkit pääsääntöisesti joulukuun aikana esityksen tehneille ministeriöille, joiden tehtävänä on huolehtia kunniamerkkien edelleen jakelusta. Ministeriöt toteuttavat tämän yleensä joko kuluvan vuoden lopussa tai seuraavan vuoden alussa. Jakeluaikataulu ei ole Pellervon vaikutettavissa.

Merkit toimitetaan ompelemattomina ilman kannakeneulaa, joten mahdolliseen ompelutukseen kannattaa varata aikaa. Tämä on syytä huomioida, kun suunnitellaan kunniamerkkien luovutustilaisuuksia.

Mikäli toivotte saavanne kunniamerkit lähetettyinä, hoitaa ministeriö postituksen teille suoraan. Muussa tapauksessa me Pellervolta voimme noutaa kunniamerkit puolestanne ministeriöstä ja käyttää ne Sotainvalidien Veljesliitossa ompelutuksessa. Ilmoitamme teille kun ne ovat noudettavissa toimistoltamme; emme lähetä ompelutettuja kunniamerkkejä postitse. Laskutamme ompelutustyön omakustannushinnan jälkikäteen.

Poikkeuksena ovat tasavallan presidentin linnaan itsenäisyyspäiväjuhlan kutsun saaneet henkilöt, jotka voivat noutaa kunniamerkkinsä Ritarikuntien kansliasta Säätytalolta kolme arkipäivää ennen itsenäisyyspäivää klo 10–14. Hakupäivä tulee sopia sähköpostitse etukäteen (info@ritarikunnat.fi). Noudettaessa pyydetään esittämään kutsu presidentin vastaanotolle.

Lisätiedot

toimisto@pellervo.fi
Tiia Pekkarinen, palveluassistentti: p. 040 845 6841


Valtiollisten kunniamerkkien hakemiseen liittyvät tiedostot

KUNNIAMERKKIEHDOTUSLOMAKE (pdf)
tayttoohje kunniamerkkiehdotuslomakkeelle (pdf)
yhteenvetolomake (docx)
esimerkki, yhteenvetolomake (pdf)
Pellervon tietosuojaseloste (pdf)

Tällaisen kunniamerkin saaminen edellyttää Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ritarikunnan ohjesäännön mukaan ansioituneisuutta isänmaan palveluksessa ja Suomen Leijonan (SL) ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen mukaan huomattavia siviili- tai sotilaallisia ansioita.

Hakeminen tapahtuu postitse, lomakkiden viimeinen lähetyspäivä on keskiviikkona 12. kesäkuuta.

Hakulomake lähetetään kahtena kappaleena: 

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry
Kunniamerkkiehdotukset
PL 77
00101 Helsinki

Lähettäkää tieto lomakkeiden laittamisesta postiin toimisto@pellervo.fi


Myöntämisperusteet

Kunniamerkkejä myönnetään ensisijaisesti ansioiden perusteella, joiden tulee olla keskitason yläpuolella, ja jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus.

Ritarikuntien ohjeiden mukaan komentajamerkkiä varten edellytetään pääsääntöisesti 50 vuo­den ikää sekä ritarimerkkiä ja ansioristiä varten noin 40 vuoden ikää. SVR:n mitalien osalta SVR M I kr ja SVR M I edellyttävät 15 ja SVR M vähintään 10 palvelusvuotta. Käytännössä määräajat ovat kuitenkin pidempiä.

Ylempää kunniamerkkiä voidaan esittää aikaisintaan seitsemän (7) vuoden kuluttua edellisen kunniamerkin saamisesta. Henkilölle, jolle tasavallan presidentti on myöntänyt arvonimen, voidaan pääsääntöisesti myöntää kunniamerkki aikaisintaan seitsemän (7) vuoden kuluttua arvonimen myöntämisestä. Arvonimi voidaan myöntää aikaisintaan viiden (5) vuoden kuluttua kunniamerkin myöntämisestä. Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää aina saajan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista entistä vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissään.

Lisätietoja valtiollisista kunniamerkeistä löytyy osoitteessa www.ritarikunnat.fi.

Kunniamerkkiehdotuslomakkeen täyttämisohjeita

  • Lomakkeen huolellinen täyttäminen ja hyvät perustelut ovat ehtona kunniamerkin myöntämiselle. Puutteellisesti täytettyä ehdotusta ei oteta käsiteltäväksi.
  • Kiinnittäkää erityisesti huomiota seuraaviin:
    • Hakemus tulee tulostaa kaksipuolisena
    • Ehdokkaan kutsumanimi tulee kirjoittaa isoilla kirjaimilla
    • Kohta A3 ”Suostumus lunastusmaksuun” kannattaa rastittaa ja edelleen kohdat A 4a/4b täyttää, vaikka lunastusmaksut menevätkin vasta ritarimerkistä ylöspäin.
    • Ehdotettava kunniamerkki (virallinen kirjainyhdistelmä) on merkittävä lomakkeeseen.
  • Perustelut on syytä kirjoittaa mahdollisimman kattavasti:
    • Tärkeät aloitteet ja saavutukset sekä päätoimen ohella mahdollisesti hoidetut luottamus- tai muut toimet.
    • Kunnan ja esimerkiksi urheiluseurojen luottamustoimet
    • Reservin upseerin arvon merkitseminen on tärkeää ja erityisen huomioitavaa se on haettaessa ritarimerkkejä
  • Ehdotus on allekirjoitettava!
  • Ehdotuksiin ei saa liittää mitään erillisiä selvityksiä, nimikirjanotteita tai muita liitteitä.
  • Ehdotuslomakkeiden alkuperäiskappaleet ja yhdet kopiot lähetetään Pellervoon.
  • Laittakaa meille tieto siitä, kuka vastaa yrityksessänne mahdollisiin kunniamerkkiehdotukseen liittyviin lisäkysymyksiin.

Yhteenvetolomake ministeriölle

Hakulomakkeen lisäksi tulee täyttää myös saatekirje- ja yhteenvetolomake. Esitykset ryhmitellään kunniamerkeittäin suuruusjärjestyksessä (komentajamerkit, ritarimerkit, ansioristit ja mitalit) aakkostettuina ja vastaava murtoluku laitetaan ao. ehdotuslomakkeen vasempaan yläkulmaan.

Kunniamerkkien vastaanottotapa merkitään tähän kaavakkeeseen. Mikäli haluatte noutaa kunniamerkkinne Pellervolta kannakeneulat ommeltuina, laittakaa ”noudetaan” kohtaan vielä lisämaininta ”noutajana Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo”.

Muistattehan allekirjoittaa yhteenvetolomakkeen!

Kunniamerkkien toimittaminen saajille ja niiden ompelutus

Ritarikuntien kanslia toimittaa kaikki myönnetyt kunniamerkit pääsääntöisesti joulukuun aikana esityksen tehneille ministeriöille, joiden tehtävänä on huolehtia kunniamerkkien edelleen jakelusta. Ministeriöt toteuttavat tämän yleensä joko kuluvan vuoden lopussa tai seuraavan vuoden alussa. Jakeluaikataulu ei ole Pellervon vaikutettavissa.

Merkit toimitetaan ompelemattomina ilman kannakeneulaa, joten mahdolliseen ompelutukseen kannattaa varata aikaa. Tämä on syytä huomioida, kun suunnitellaan kunniamerkkien luovutustilaisuuksia.

Mikäli toivotte saavanne kunniamerkit lähetettyinä, hoitaa ministeriö postituksen teille suoraan. Muussa tapauksessa me Pellervolta voimme noutaa kunniamerkit puolestanne ministeriöstä ja käyttää ne Sotainvalidien Veljesliitossa ompelutuksessa. Ilmoitamme teille kun ne ovat noudettavissa toimistoltamme; emme lähetä ompelutettuja kunniamerkkejä postitse. Laskutamme ompelutustyön omakustannushinnan jälkikäteen.

Poikkeuksena ovat tasavallan presidentin linnaan itsenäisyyspäiväjuhlan kutsun saaneet henkilöt, jotka voivat noutaa kunniamerkkinsä Ritarikuntien kansliasta Säätytalolta kolme arkipäivää ennen itsenäisyyspäivää klo 10–14. Hakupäivä tulee sopia sähköpostitse etukäteen (info@ritarikunnat.fi). Noudettaessa pyydetään esittämään kutsu presidentin vastaanotolle.

Lisätiedot


toimisto@pellervo.fi
Tiia Pekkarinen, palveluassistentti: p. 040 845 6841


Valtiollisten kunniamerkkien hakemiseen liittyvät tiedostot

KUNNIAMERKKIEHDOTUSLOMAKE (pdf)
tayttoohje kunniamerkkiehdotuslomakkeelle (pdf)
yhteenvetolomake (docx)
esimerkki, yhteenvetolomake (pdf)
Pellervon tietosuojaseloste (pdf)

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.

Tilaa uutiskirje