DAVA Foods laajenee Norjaan

Pohjoismaiden kananmuna-alan markkinajohtaja DAVA Foods, joka kuuluu Danish Agro konserniin, on ostanut 70,3% Norjalaisesta Eggprodukter AS:stä. Suomessa DAVA Foods –ryhmään kuuluu Munakunnan puoliksi omistama DAVA Foods Finland Oy.
Eggprodukter AS valmistaa ja markkinoi pastöroituja kananmunavalmisteita ja keitettyjä kananmunatuotteita  Norjassa ja sen markkinaosuus on 15-20%. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 5,5 M€.
Jaa artikkeli

Lue myös

Tiedote: Osuuskunnat maksoivat omistajilleen yli 1,3 miljardia euroa

Osuustoimintayritysten maksamat palautukset jäsenilleen eli omistajilleen ovat nousseet vuodesta 2021 lähtien joka vuosi, eikä 2025 ei ollut poikkeus. Palautusten yhteismäärä nousi jälleen kaikkien aikojen ennätykseen, jo lähes 1,33 miljardiin euroon. Osuuskuntien osuus palautuksista oli miljardin verran ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden jatkuvasti kasvava osuus yli 300 miljoonaa euroa.

Keskinäisyys tekee työstä merkityksellisempää – tuore gradu avaa vakuutusyhtiön sisäistä brändäystä

Miksi keskinäinen vakuutusyhtiö on erityisen kiinnostava tutkimuskohde brändäyksen näkökulmasta? Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmassaan Anni Turunen tutki miten sisäistä brändäystä toteutetaan keskinäisessä vakuutusyhtiössä. Hän löysi yhteyden asiakasomistajuuden ja työn merkityksellisyyden välillä. Kysyimme Turuselta, mistä idea tutkimukseen syntyi ja mitä keskinäisyydestä kannattaisi tietää.

Tilaa uutiskirje