Metsä Group käynnistää yhteensä noin 2 miljardin euron investointien hankesuunnittelun

Metsä Group tiedotti jatkavansa strategiansa toteuttamista aloittamalla hankesuunnittelun uuden biotuotetehtaan rakentamiseksi Kemiin, uuden mäntysahan rakentamiseksi Raumalle sekä Ruotsissa sijaitsevan Husumin sellutehtaan uudistamisen ensimmäisestä vaiheesta. Toteutuessaan näiden suunniteltujen investointien arvo olisi kokonaisuudessaan noin 2 miljardia euroa jakautuen vuosille 2019–2023.

Kemin ja Rauman investointien seurauksena Suomeen arvioidaan vuositasolla syntyvän noin 0,6 miljardin euron positiiviset tulovaikutukset, 0,7 miljardin euron viennin lisäys sekä noin 2 000 henkilötyövuoden positiivinen työllisyysvaikutus laitosten suorissa arvoketjuissa. Kemin ja Rauman uusien laitosten rakennusvaiheiden työllisyysvaikutus olisi noin 11 500 henkilötyövuotta.

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on saanut toukokuussa 2018 käynnistyneen Kemin sellutehtaan jatkokehitykseen liittyvän esiselvityksen valmiiksi. Esiselvityksessä tarkasteltiin kokonaan uuden nykyistä selvästi suuremman biotuotetehtaan rakentamista tai vaihtoehtoisesti nykyisen sellutehtaan elinkaaren pidentämistä modernisoimalla sitä osastoittain. Olennaisimmat aihealueet esiselvityksessä liittyivät puuraaka-aineen saatavuuteen sekä Kemin teollisen infrastruktuurin ja logististen yhteyksien jatkokehitysmahdollisuuksiin.

Esiselvityksen pohjalta päädyttiin valmistelemaan uuden biotuotetehtaan rakentamista Kemiin. Nyt alkavan hankesuunnittelun tarkoituksena on luoda edellytykset rakentaa noin 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua sekä lukuisia muita biotuotteita valmistava tehdas Metsä Groupin nykyiselle tehdasalueelle Kemiin. Toteutuessaan kyseessä olisi pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Uusi tehdas korvaisi Kemin nykyisen vuosikapasiteetiltaan noin 620 000 tonnin sellutehtaan. Investoinnin arvo olisi noin 1,5 miljardia euroa.

Kemiin suunniteltavan uuden biotuotetehtaan vuotuinen kuitupuun käyttö olisi noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä eli noin 4,5 miljoonaa nykyisen tehtaan käyttöä enemmän. Puu on tarkoitus hankkia pääosin Suomesta. Puunhankinnan varmistaminen edellyttää hankinta-alueen mahdollisuuksien edelleen arviointia kotimaisen puun osuuden maksimoimiseksi.

”Metsä Groupin tehtävä on tuottaa lisäarvoa suomalaiselle vastuullisesti kasvatetulla puulle. Metsänomistajien tavoitetila on kasvattaa korkealaatuista tukkipuuta, ja huolehdimme siitä, että pitkäaikaisesti hiiltä sitovia puutuotteita valmistavassa mekaanisessa metsäteollisuudessamme on riittävästi kilpailukykyistä jalostuskapasiteettia. Ennen metsän tukkipuuvaihetta sitä pitää harventaa ja täten luoda kasvulle tilaa. Tälle harvennuspuulle samoin kuin uudistushakkuuvaiheen mekaaniseen jalostukseen kelpaamattomalle puulle pitää myös olla kilpailukykyinen jalostuskapasiteetti, jolla valmistamme monenlaisia fossiilisia materiaaleja korvaavia kuitutuotteita maailman markkinoille. Näillä suunnitelluilla investoinneilla varmistamme, että pystymme koko metsäteollisuuden arvoketjun osalta vastaamaan yhä paremmin metsänomistajien ja asiakkaiden tarpeisiin ja toteuttamaan merkittävää osuuttamme ilmastonmuutoksen torjunnassa”, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo.


Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.