Kyösti Arovuori PTT:n Maa- ja elintarviketalouden tutkimusjohtajaksi

MMT Kyösti Arovuori on nimitetty Pellervon taloustutkimus PTT ry:n Maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän tutkimusjohtajaksi 3.3.2016 alkaen.

Arovuori on vuodesta 2007 lähtien toiminut em. tutkimusryhmässä maatalousekonomistina sekä viimeisimpänä vt. tutkimusjohtajana. Ennen PTT:tä hän on työskennellyt Helsingin yliopistossa ja ollut vierailevana tutkijana Illinoisin yliopistossa Yhdysvalloissa.

Arovuoren tutkimuksen ydintä ovat ruokamarkkinoiden toiminta ja maatalouspolitiikan vaikuttavuus. Hän osallistuu aktiivisesti maa- ja elintarvikemarkkinoista, etenkin ruuan hinnasta, käytävään keskusteluun. Hänen julkaisutoimintansa ulottuu kansainvälisistä julkaisuista kolumneihin kotimaassa.

”Kyösti Arovuori on jo vt. tutkimusjohtajana osoittanut olevansa arvokas johtoryhmän jäsen. Arovuoren vahva tausta ja osaaminen luovat erinomaiset edellytykset johtaa Maa- ja elintarvikeryhmän tutkimusta siten, että ryhmä tuottaa luotettavaa ja PTT:n sidosryhmien kannalta hyödyllistä tietoa”, toteaa toimitusjohtaja Iiro Jussila.

Tehtävää hoitanut Perttu Pyykkönen siirtyi vuoden alussa MTK:n edunvalvontajohtajaksi. Koko PTT kiittää Perttua vuosikymmenten mittaisesta työstä tutkimuslaitoksen hyväksi ja toivottaa mitä parhainta menestystä uudessa työssä.

Jaa artikkeli

Lue myös

LPOnetille myönnetty ympäristösertifikaatti – vastuullisuus on konkreettisia arjen tekoja

Vuoden 2023 aikana LPOnet on ottanut käyttöön Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän, jonka avulla voi toteuttaa systemaattisesti ympäristövastuullisuutta ja seurata tavoitteiden toteutumista. Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.  LPOnet ei kuitenkaan ole rajoittanut vastuullisuusohjelmaansa ainoastaan ympäristöohjelmaan, vaan on sisällyttänyt mukaan myös sosiaalisen sekä taloudellisen vastuullisuuden osa-alueet.

Emme tiedä miten vastuullista osuustoiminta on

Osuuskunnista puhutaan arvopohjaisina yrityksinä, jotka tuottavat kestävää hyötyä jäsenilleen. Ne ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman lisääjiä; työllistävät ja investoivat Suomeen. monet suuret osuuskunnat ovat vastuullisuudessa edelläkävijöitä ja brändivertailussa yritysten brändit menestyvät. Mutta mikä tästä liittyy osuustoiminnalliseen yritysmuotoon? Mitkä ovat niitä vain osuuskunnille ominaisia piirteitä, jotka erottavat ne muista yritysmuodoista? Onko sellaisia? Näistä teemoista keskusteltiin Pellervolla 13.syyskuuta osuustoimintayritysten vastuullisuudesta ja viestinnästä vastaavien kanssa.