S-ryhmä kantaa oman vastuunsa valtakunnallisissa energiansäästötalkoissa. S-ryhmä on mukana kantaverkkoyhtiö Fingridin vapaaehtoisessa menettelyssä, jolla pyritään ehkäisemään uhkaavaa sähköpulaa ennakkovaroitusten avulla. S-ryhmä sitoutuu joustamaan omassa sähkönkulutuksessaan sähköhuippujen aikana.
SSO ja ruokakasvatusyritys Venner toteuttavat kolmatta kertaa hyväntekeväisyyskampanjan, jossa vähävaraisille perheille jaetaan terveellisiä raaka-aineita sisältäviä Venner-ruokalaatikoita.
Lunastamalla S-mobiili-sovelluksessa ”Lahjoita ruoka-annos” etukupongin 28.11.–11.12. asiakasomistaja voi aktivoida lahjoituksen, jonka SSO maksaa asiakasomistajan puolesta. SSO lahjoittaa kampanjan avulla ateria-annoksia vähävaraisille perheille enintään 10 000 euron arvosta, joka tarkoittaa jopa 5000 ateria-annosta.
Sokos Hotels lähti ensimmäisenä hotelliketjuna Suomessa mukaan yksityisasiakkaille tarjottavaan päästöjen kompensaatioon. Ensimmäisen vuoden aikana kertyneillä varoilla on suojeltu ja istutettu metsiä, luotu uusia hiilinieluja sekä kehitetty innovaatioita hiilensidontaan.
Atrian tuottajaosuuskunnat Itikka osuuskunta ja Lihakunta ovat perustaneet uuden yhtiön maatilojen ja metsätilojen hiilensidonnan kaupallistamiseksi. Perustettu yhtiö on nimeltään Maanvaalija Oy, ja sen kotipaikka on Kuopio.
Valio Akatemia® tukee lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia raha- ja ravitsemusstipendeillä. Stipendin vuodelle 2023 sai 2000 hakijan joukosta 319 kohdetta ja stipendien yhteenlaskettu arvo on noin 130 000 euroa. Kuluva vuosi on Valio Akatemia® ohjelman kymmenes toimintavuosi.
Valio Akatemia® stipendiä voivat hakea alle 18-vuotiaat yksilöurheilijat, joukkueet ja koululaisryhmät ympäri Suomea. Valio Akatemia® tukee liikuntaa ja urheilua kaikilla tasoilla: matalalla kynnyksellä liikunnasta iloitsemista, yhdessä tekemistä ja toki myös eri lajien kärkikahinoissa menestyksen tavoittelua.
Pohjois-Savossa, Valion Lapinlahden tehtaalla on saatu valmiiksi Valion historian suurin energiatehokkuusinvestointi. Uusi savukaasulauhdutin nappaa tehtaan piipusta lämmön talteen ja pesee samalla savukaasun puhtaammaksi. Tehtaan energiankulutus pienenee yli 10 prosenttia ja kasvihuonekaasupäästöt noin 10 000 CO2-tonnia vuodessa – siis noin 4 900 henkilöauton vuotuisten päästöjen verran.
Atria liittyi ensimmäisten yritysten joukossa elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumukseen vuonna 2019 ja jatkaa sitoumustaan nyt uudella toimintakaudella 2022-2026. Materiaalitehokkuussitoumus tähtää ympäristövaikutusten vähentämiseen ruoan valmistuksessa, jakelussa ja kulutuksessa.
Osuuskauppa Arina on jakanut vuodesta 2013 alkaen vuosittain tukea lasten ja nuorten toimintaan, yhteensä 10 vuoden aikana yli 500 000 €. Tukea on jaettu pohjoissuomalaisille lasten ja nuorten liikuntaseuroille, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille sekä muille yhteisöille, jotka ovat kohdentaneet tuen lasten ja nuorten toimintaan.
Oulun Seudun Sähkön aurinkovoimalahankkeet ottivat ison harppauksen eteenpäin, kun yhtiö solmi yhteistyösopimuksen aurinkosähköpuistojen rakentamisesta. Kokonaisinvestointi tulee olemaan yli 50 miljoonaa euroa.
Oomi ja Oulun Seudun Sähkö ovat allekirjoittaneet sopimuksen 10–15 aurinkovoimalapuiston rakentamisesta vuoteen 2025 mennessä.
Vantaan Myyrmäessä toimivalle Osuuskunta Myyrmäen kulttuuritalolle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.
Myyräncolo on Vantaan Myyrmäessä toimiva kulttuuritalo, jossa on vuokralaisina noin 80 kulttuurialan yrittää, ammatinharjoittajaa sekä muuta toimijaa.
Helsingissä toimivalle Osuuskunta Työtä ja toivoa -keikkapoolille on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Osuuskunta Työtä ja toivoa tarjoaa pääkaupunkiseudun kotitalouksille ja yhteisöille siivous- ja kotipalveluita, jotka toteuttaa osuuskunnan Keikkapooli.
A large number of Finnish business leaders and researchers appeal to the Ministers of Education and Culture to include the cooperative businesses model more strongly into the Finnish school education. The reason for this, is the common concern that the business and economic model represented by cooperative companies is now very poorly reflected in the education system.
Vastuullinen yrityskulttuuri on yksi Metsä Groupin vuodelle 2030 asettamista kestävän kehityksen tavoitteista. Tavoitteen toteutumista mittaavan, toista kertaa toteutetun, eettisyysbarometrin tulosten mukaan lähes jokaisella tutkimuksen osa-alueella on tapahtunut parannusta verrattuna vuoden 2020 mittaukseen. Tutkimukseen vastasi yli 5 600 metsägroupilaista. Useita kehitystoimenpiteitä käynnistetään toiminnan eettisyyden edelleen parantamiseksi.
S-ryhmä sitoutuu kantamaan oman vastuunsa valtakunnallisissa energiansäästötalkoissa. S-ryhmä laskee yli tuhannen toimipaikkansa lämpötilaa yhdellä asteella. Lisäksi kaupparyhmässä varaudutaan vähentämään sähkönkulutusta valtakunnallisten huippukulutuspiikkien aikana aamukahdeksalta ja iltaviideltä. Myös henkilöstö osallistuu ideoimaan energiansäästövinkkejä.
Sustainalytics arvioi HKScanin vastuullisuusriskien hallinnan parhaan 8 prosentin joukkoon lähes 600 kansainvälisen elintarvikeyhtiön joukossa (sijoitus on 43. arvioiduista 579 yhtiöstä). Pakattujen ruokien tuottajista HKScan on samassa arviossa parhaan 4 prosentin joukossa (11/338). Sustainalyticsin uusin ESG-arvio HKScanista julkaistiin syyskuussa 2022.
Demokratiaa ajatellaan usein lähinnä välineenä. Se on menettelytapa, jolla saadaan kansan tai ainakin enemmistön tahto selville ja parhaassa tapauksessa toteutettua. Huono systeemi, mutta ei olla parempaakaan keksitty, kuten tavataan sanoa. Todellisuudessa demokratia pitää sisällään jotain paljon syvällisempää osallisuuden tunteesta yhteisöllisyyteen. Sellaista mikä on ehkä unohdettu myös demokratiakouluiksi aikoinaan kutsutuissa osuuskunnissa.
Ensi talvena sekä energian hinta että sen niukkuus ovat vakava uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. OP Ryhmä on päättänyt aloittaa energiansäästötalkoot ja alentaa toimipaikkojensa lämpötilaa ensi alkuun vähintään yhdellä asteella. Tällä ryhmä tavoittelee 5 prosentin säästöä lämmitykseen kuluvaan energiaan. OP Ryhmä haastaa myös muut yritykset sekä asiakkaansa mukaan talkoisiin.