Johtaja Petri Pitkäsestä Pellervon hallituksen puheenjohtaja

Pellervon valtuuskunta valitsi 8.12.2017 pitämässään kokouksessa kauppaneuvos Seppo Rytivaaran jatkamaan Pellervon valtuuskunnan puheenjohtajana.

”Pellervo edustaa tänä päivänä suomalaista osuustoimintaa kattavammin kuin koskaan ennen. Tästä on hyvä jatkaa järjestön työtä myös uudistuneen hallituksen ja uuden hallituksen puheenjohtajan johdolla”, totesi Rytivaara kiitospuheessaan.

Myös valtuuskunnan varapuheenjohtaja, maatalousyrittäjä Ilkka Uusitalo Salosta jatkaa tehtävässään.

Hallituksessa erovuorossa olevat professori, KTT Anu Puusa Joensuusta, johtaja, MMM Petri Pitkänen Espoosta sekä toimitusjohtaja Lars Björklöf Raaseporista valittiin myös jatkamaan tehtävissään vuoden 2020 valintakokoukseen. Uusina jäseninä Pellervon hallitukseen valittiin maa- ja metsätalousyrittäjä, metsänhoitaja Timo Saukkonen Rautjärveltä ja maanviljelijä, agronomi Vesa Kaunisto Vetelistä.

Valtuuskunnan kokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Petri Pitkäsen. Pitkänen toimii LähiTapiola -ryhmässä johtajana. Hän kertoi ottavansa tehtävän vastaan nöyrin mielin ja innokkaana.

”Pellervon hallituksen väistyvä puheenjohtaja Martti Asunta jättää jälkeensä isot saappaat täytettäväksi ja hallitukseen keskustelevan ilmapiirin. Asunnan aikana Pellervo on yhdistänyt koko osuustoiminnallisen kentän sateenvarjonsa alle”, Pitkänen totesi.

Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa maatalousyrittäjä, agrologi Tiina Linnainmaa Hämeenkyröstä.

Lisätietoja Pellervosta valtuuskunnan puheenjohtajalta Seppo Rytivaaralta, puh. 044 710 6201, seppo.rytivaara@gmail.com ja hallituksen puheenjohtajalta Petri Pitkäseltä,
puh. 040 709 2569, petri.pitkanen@lahitapiola.fi .

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.

Tilaa uutiskirje