Tutkijat pääsevät aika ajoin tulilinjalle. On ”kaiken maailman dosentteja” tai vain ”teoreetikkoja”. ”Käytännön” ihmiset eivät aina näe teorioille käyttöä. Elävätkö tutkijat ikiomassa kuplassaan, ilman kytkentää ihmisten ja yritysten arkeen?
Kahdeksankymmentäluvun yliopistossa tuli selväksi, että tieteellistä tutkimusta ei saa liikaa sotkea käytännön asioihin. Tieteen riippumattomuus ymmärrettiin siten, että tiivis kanssakäyminen yritysten kanssa voisi väljähtää tutkijan otetta. Myöhemmin opin kyllä samoilta tieteenharjoittajilta, että hyvä teoria on parasta käytäntöä. Iskulause jäi vielä silloin vaille sisältöä tai sitten en vain tajunnut mitä sillä tarkoitettiin.
Olen viime vuosina osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin tutkimusseminaareihin. Yllätyin jo aluksi, miten mielenkiintoisia aiheita niissä käsiteltiin. Käsitys on vain vahvistunut. Jossain vaiheessa tajusin, että ainakin yhteiskuntatieteissä on nykyään vahva paino käytännön kytkennällä. Ajatus siitä, että hyvän tutkimuksen pitää tuottaa käytännön hyötyjä, on lyönyt läpi. Tämä alkoi kuulostaa mielenkiintoiselta. Että tutkimuksen tärkeä mittari olisikin sen hyödynnettävyys!
On toki niitäkin käsityksiä, että tutkimuksen pitää hyödyttää lähinnä tutkimusta. Tämä sopii huonosti yhteiskuntatieteisiin, esimerkiksi johtamisen tutkimukseen. Kovin isoa hyötyä ei synny, jos tutkijat keskustelevat vain tutkijoiden kanssa. On terveellistä vaihtaa ajatuksia käytännön toimijoiden kanssa muulloinkin kuin lähettämällä heille kyselylomakkeita.
Samoissa tutkimusseminaareissa olen harmitellut, miten vähän siellä näkyy käytännön toimijoita, esimerkiksi liikkeenjohtoa. Olisi kyllä tarpeen käydä kuulemassa, missä tutkimus menee. Vuoropuhelua on vaikea synnyttää, jos yritykset osallistuvat vain itsensä järjestämiin seminaareihin ja koulutuksiin. Parhaita seminaareja ovat olleet ne, joissa on ollut vahva edustus käytännön liike-elämästä.
Äsken kerrottiin uutisissa, että Etelä-Savon isot osuuskunnat lahjoittavat merkittävän rahasumman Lappeenrannan teknillisen yliopiston kahteen uuteen professuuriin Mikkelin yliopistokeskukseen. Toinen professuuri liittyy osuustoimintaan ja toinen pk-yritysten kasvuyrittäjyyteen ja kansainvälistymiseen. Osuuskunnat ovat ajan hermolla. Tästä voi vielä syntyä jotain suurta.
KARI HUHTALA
…………….
Blogini ”Karilta irti” arvioi ja kummastelee arjen asioita, usein osuustoimintaa. Lujalla, mutta lempeällä otteella. Toivon jatkokeskustelua aiheesta tällä palstalla ja varsinkin jokapäiväisessä työssä.