Ekologisen kestävyyden ohjelmansa mukaan Metsä Group suosittelee lehdoille ensisijaisesti luonnonhoitoa

Metsä Group käy vuodesta 2022 alkaen läpi omistajajäsentensä metsissä sijaitsevat lehdot ja tehostaa neuvontaa niiden hoidossa. Tämä täydentää vuonna 2020 käynnistettyä Metsä Groupin ekologisen kestävyyden ohjelmaa, jota toteutetaan talousmetsissä.

”Omistajajäsenten talousmetsien lehdoille suosittelemme ensisijaisesti luonnonhoitoa ja parhaille kohteille vapaaehtoista suojelua. Päätöksen käsittelystä tekee aina metsänomistaja”, Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä sanoo.

Talousmetsien lehdot ovat yleensä pienialaisia saarekkeita, joita kangasmetsät ympäröivät. Lehdot ovat metsistä viljavimpia, joten yksittäisen metsänomistajan näkökulmasta myös lehdon taloudellinen arvo voi olla merkittävä.

Luonnonhoidon suosittelu tarkoittaa, että lehtojen käsittelyssä painotetaan monimuotoisuutta parantavia hoitotoimia puunkasvatuksen sijaan.

”Lehtoja on Suomen metsien pinta-alasta vain 1–2 prosenttia, mutta noin 45 prosenttia uhanalaisista metsälajeista elää ensisijaisesti lehdoissa. Metsäluonnon monimuotoisuudesta pidetään huolta monella eri tavalla. Kun suosittelemme lehtojen luonnonhoitoa, suuntaamme hoitotoimia sinne, missä niillä on eniten vaikutusta monimuotoisuuteen. Olemme jo aloittaneet henkilökuntamme koulutuksen, jotta he osaavat neuvoa omistajajäseniämme lehtojen hoidossa”, Mäntylä kertoo.

Metsä Groupin emoyhtiöön, Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 100 000 suomalaista metsänomistajaa. He omistavat noin puolet Suomen yksityismetsistä.

Metsä Group käynnisti vuonna 2020 ekologisen kestävyyden ohjelman, jota toteutetaan talousmetsissä. Ohjelman tavoitteisiin kuuluu metsien hiilinielujen kasvattaminen, monimuotoisuuden turvaaminen ja vesien suojelun kehittäminen. Lehtojen hoitoon tehty linjaus täydentää toimia, joilla Metsä Group ja metsänomistajat turvaavat metsäluonnon monimuotoisuutta.

Lue lisää Metsä Groupin ekologisen kestävyyden ohjelmasta.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.