Tämä kirje käynnistää tärkeän nimienkeruukampanjan. Tavoitteenamme on koota mahdollisimman iso rintama osuustoimintayritysten johtoa ja tutkijoita vetoomukseen, joka vaatii osuustoiminnalle parempaa asemaa kouluopetuksessa yliopistot mukaan lukien. Aiheesta on puhuttu aiemminkin, mutta lisää painetta tarvitaan.
Maaliskuussa käynnistynyt sosiaalisen median kampanja herättelee 15 vuotta täyttäneitä nuoria huomaamaan, että osuuskunta on nerokas yritysmuoto ja tapa rakentaa kestävää tulevaisuutta yhdessä. Lyhyesti kyse on sanojen “osuustoiminta” ja “osuuskunta” tunnetuksi tekemisestä. Kolmen kuukauden aikana osuustoiminnan lähettiläinä toimi 13 eri sosiaalisen median vaikuttajaa eli sellaista henkilöä, joiden julkaisutileillä on vakiintuneesti kiinnostava määrä seuraajia. Mukaan valittiin vaikuttajien
Osuustoimintakeskus Pellervon hallitus hyväksyi 8. kesäkuuta pitämässään kokouksessa Pellervon eduskuntavaaliohjelman 2023. Pellervon eduskuntavaaliohjelma 2023:Työtä ja hyvinvointia osuustoiminnan avulla
“Osuustoiminnalla on sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Sillä on myös hyvin merkittävä – ja vähän päässyt unohtumaan päässyt – rooli myös Suomen historiallisessa kehityksessä. Siksi tästä talousmallista pitäisi kertoa nuorille”, totesi aineettoman pääoman professori Anu Puusa Itä-Suomen yliopistosta.
Osuustoimintakeskus Pellervo ry:n hallitus hyväksyi 8. kesäkuuta talotekniikan ja teollisuuden asennus- ja huoltotoiminnan yritysten hankintaosuuskunnan Salok Osk:n yhdistyksen jäseneksi. Salokilla on yli 40 jäsenyritystä.
Viime aikoina olemme saaneet tavata jäsenosuuskuntiemme ylintä johtoa. Olemme keskustelleet osuustoiminnasta ja sen merkityksestä nykyajassa.
Uusi osuustoiminnan ja keskinäisyyden työelämäprofessuuri vahvistaa erityisesti osuustoiminnallisiin ja keskinäisiin yhtiöihin liittyvää osaamista Turun yliopistossa.
Pellervo etsii vaikuttavaa ja verkostoitunutta toimitusjohtajaa.
Osuustoiminnan ansiomitaleita ja Gebhard-mitaleita jaettiin Pellervon Päivässä 2022.
Koronaviruksen variantit ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan luovat talouteen ja yhteiskuntaan poikkeustilan tuntua. Huoltovarmuuden, kotimaisen omistuksen ja osuustoiminnan merkitys vain korostuvat.
Maaliskuun Pellervon Aamussa keskustelemassa olivat työmarkkinaneuvos Tuija Oivo TEM:istä ja Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen yritysneuvontaa koordinoiva Jarmo Hänninen Pellervosta. Juontajana toimi Maija Hakala. Mikä on yhteiskunnallinen yritys? Miksi se olisi jotakin muuta kuin osuuskunta? Eivätkö kaikki yritykset voi olla yhteiskunnallisia, jos niin haluavat? Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus YYO aloitti toimintansa viime lokakuussa, Sanna Marinin hallituksen puoliväliriihessään myöntämän rahoituksen
Pellervon kolme suurta jäsenosuuskuntaa ovat tehneet kukin tahoillaan merkittävät päätökset ajaa Venäjän-toimintonsa alas Ukrainan kriisin seurauksena. Kaikilla näillä on isot talousvaikutukset myös osuuskuntiin itseensä. Metsä Group teki päätöksen alasajosta torstaina 3. maaliskuuta, SOK perjantaina ja Valio maanantaina 7. maaliskuuta. MetsäGroupilla tuotantolaitoksia oli Venäjällä yksi, Svirin saha, jonka toiminta keskeytettiin. Puunhankinta Venäjällä Svirin sahaa sekä Metsä
Sami Karhu on päättänyt siirtyä sivuun Osuustoimintakeskus Pellervon toimitusjohtajan tehtävistä 1. huhtikuuta alkaen.
Osuustoimintayritysten keskusjärjestö Pellervo tuomitsee jyrkästi Venäjän sotatoimet Ukrainassa. Kehotamme jäseniämme arvioimaan, miten tämä näkyy heidän toiminnassaan käytännössä. Jokainen käytettävissä oleva keino ukrainalaisten auttamiseksi on nyt hyödynnettävä.