Osuustoimintakeskus Pellervo ry kannattaa EU-tasoista yritysvastuusääntelyä ja pidämme ehdottoman tärkeänä ja järkevänä, että EU toimii asiassa suunnannäyttäjänä. Direktiiviesitys on kuitenkin laaja ja paikoin vaikeaselkoinen kokonaisuus, jolla luodaan osittain uudenlaista lainsäädäntöä.
Osuustoimintakeskus Pellervo ry on suomalaisen osuustoiminnan yhteistyö- ja edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on edistää osuustoimintaa yrittämismallina ja osuuskuntaa kilpailukykyisenä yritysmuotona. Jäsenenämme on yli 200 yritystä ja yhteisöä, mutta edustamme koko suomalaista osuustoimintakenttää: niin pieniä kuin suuria yrityksiä lähes kaikilta toimialoilta.
Yleistä:
Komission ehdotus yritysvastuudirektiiviksi on hyvin laaja kokonaisuus, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia sekä yritysten arvoketjuihin että niitä ympäröivään yhteiskuntaan. Ehdotuksessa on hyvin tunnistettu yhtäältä tarpeet ja toisaalta ne laajat haasteet, joita EU:ssa toimivien hyvin erilaisten yritysten toiminnan sääntelyyn liittyy.
Suomalaiset osuustoimintayritykset ovat tehneet jo paljon vastuullisten toimintatapojen integroimiseksi liiketoimintaansa, ja kestävyys on yhä vahvempi osa niiden strategioita. Ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset ovat osuustoimintayrityksille tärkeitä ja harmonisoitu EU lainsäädäntö, joka aidosti auttaa yrityksiä parantamaan niiden toimintatapoja arvoketjuissaan on erittäin tervetullut.
Sääntelyn sisällön selkeyttämisessä on kuitenkin vielä paljon työtä ja haluamme ilmaista huolemme ehdotuksen liiasta tulkinnanvaraisuudesta. Siihen liittyy monia käytännön tasolla olevia vaikeita soveltamisalaan ja vastuuseen liittyviä kysymyksiä. Tulkinnanvarainen direktiivi yhdistettynä siihen, että ehdotuksessa jätetään monta käytännön asiaa jäsenvaltiotasolla ratkaistavaksi johtaa myös siihen, että vaikka pyrkimys on yhdenmukaiseen eurooppalaiseen yritysvastuuta koskevaan lainsäädäntöön, yritysvastuun sisällöt tulevat olemaan eri EU-maissa erilaiset eikä yhtenäisyys näytä toteutuvan riittävän laajasti.
Jotta direktiiviehdotuksen keskeiset tavoitteet voisivat toteutua, sääntelyn tulisi olla ennakoitavaa ja sen asettamien velvoitteiden riittävän tarkkarajaisia erityisesti sen vuoksi, että direktiiviehdotukseen sisältyy myös ehdotukset säännösten rikkomuksista määrättävistä sanktioista sekä vahingonkorvausvastuusta.
Käsitteet epätäsmällisiä:
Direktiiviesityksen keskeiset määritelmät kuten ”liikesuhde” ja” vakiintunut liikesuhde”, ”arvoketju”, ”sidosryhmä” ja ”asianmukainen toimenpide”, eivät ole riittävän täsmällisesti määriteltyjä. Lisäksi esimerkiksi arvoketju on määritelty niin laajaksi, että yritysten mahdollisuudet kontrolloida koko sen arvoketjua ovat vähintäänkin haasteelliset ja käytännössä mahdoton toteuttaa.
Erityisesti käsite ”vakiintunut liikesuhde” on täysin uutta terminologiaa, jota ei löydy YK:n ohjaavista periaatteista tai OECD:n toimintaohjeista, jotka ovat yrityksille tuttuja ja joiden parissa ne ovat työskennelleet jo vuosia. Käsite on määriteltävä selkeämmin, ja se pitäisi rajata koskemaan vain suoria sopimustoimittajia, ei koko arvoketjua.
Jotta direktiivin tavoitteet olisivat realistisesti saavutettavissa, huolellisuusvelvoitteessa olisi erotettava suoria toimittajia koskevat kattavammat vaatimukset ja välillisiä toimittajia koskevat kohtuullisemmat vaatimukset. Pakolliset (kattavat) määräykset olisi rajoitettava vain niihin toimitusketjun osiin, joiden kanssa yrityksellä on suora sopimussuhde.
Koska kyse tulee olemaan velvoittavasta lainsäädännöstä, lainsäädännön täytyy olla niin selkeää ja täsmällistä, että yrityksillä on sekä tosiasialliset mahdollisuudet tunnistaa ne toimenpiteet, mitä niiltä edellytetään että toisaalta myös tosiasialliset mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa siihen, että sen toiminta täyttää asianmukaisen huolellisuusvelvoitteen vaatimuksen.
Esityksen vaikutukset pk-yrityksiin
Esityksen vaikutukset myös pk-yrityksiin tulisi arvioida. Vaikka direktiiviesityksen mukainen huolellisuusvelvoite ei niitä koskekaan, tosiasiassa soveltamisalaan kuuluvat yritykset tulevat siirtämään arvoketjuunsa kuuluville pk-yrityksille niille asetettuja vaatimuksia. Direktiivissä tulisikin tarkemmin määritellä mitä vaatimukset enimmillään voisivat olla ottaen huomioon mm. pk-yritysten toimintamahdollisuudet.
Toisaalta myös direktiivissä esitetty suurten yritysten velvollisuus osallistua pk-yritysten tukemiseen tulisi määritellä tarkemmin ja rajata, milloin tukea tulee antaa. Tämän vuoksi on myös erittäin tärkeää, että komissio nimenomaisesti vaatii jäsenvaltioita tarjoamaan yrityksille tietoa ja muita tukitoimia, jotta ne voivat täyttää direktiivin vaatimukset.
Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät velvoitteet haasteellisia
Suomalaiset osuustoimintayritykset tukevat täysin Pariisin sopimusta ja ilmastoneutraaliustavoitetta ja suurimmalla osalla on jo kunnianhimoiset strategiat hiilidioksidipäästöjensä vähentämiseksi. Koemme kuitenkin direktiivin artikla 15 haasteelliseksi, sillä EU:lla on jo olemassa ja kehitteillä ilmasto- ja kestävyyspolitiikoita kuten ”Fit-for-55″ -paketti, yritysten kestävyysraportointidirektiivi (CSRD) sekä kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä, jotka ohjaavat ja tulevat ohjaamaan yritysten toimintaa. Direktiiviehdotuksessa on lisäksi kyse huolellisuusvelvoitteesta ei ilmastonmuutostoimenpiteistä ja tämäntyyppiset säännökset menisivät paljon tavanomaista huolellisuusvelvoitemenettelyä pidemmälle. Toivommekin, että jos direktiiviin asettaa näin suoria ja sitovia velvoitteita yrityksille rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen tai sitoa johdon palkitseminen ilmastonmuutosstrategian tavoitteiden saavuttamiseen pidetään tarkasti huolta, että eri sääntelyistä ei synny turhaa päällekkäisyyttä ja niistä koituvaa epäjohdonmukaisuutta vältetään kaikin keinoin.
Huolellisuusvelvoitteen toteuttaminen konsernitasolla
Ehdotus ei anna riittävää selvyyttä siitä, miten huolellisuusvelvoite toteutetaan konsernitasolla. Nykyinen teksti ja erityisesti “yhtiön” määritelmä (3 a artikla) näyttävät osoittavan, että direktiivin vaatimukset asetetaan yritystasolla, ei konsernitasolla. Tämä tarkoittaisi, että yhtiön, jolla on tytäryhtiöitä muissa jäsenvaltioissa, on noudatettava useiden eri valvontaviranomaisten päätöksiä. Konserneilla tulisi olla mahdollisuus järjestää huolellisuusvelvoitteen vaatima työ konserninsa liiketoimintamallin mukaisesti. Tämä tunnustetaan komission alkuperäisessä versiossa sekä neuvoston yleisnäkemyksessä yritysten kestävän kehityksen raportointidirektiiviä (CSRD) koskevassa ehdotuksessa, jossa tytäryhtiöille myönnetään poikkeus, jos raportointi tapahtuu konsernitasolla.
Vahingonkorvausvastuu:
Siviilioikeudellista korvausvastuuta koskeva 22 artikla on epäselvä, korvausvastuun osalta tulkinnanvarainen ja poikkeuksellisen laaja. Direktiiviesityksessä korvausvastuuta halutaan laajentaa tavalla, joka ei istu suomalaiseen oikeusjärjestykseen ja edellyttäisi Suomessa isojen periaatteellisia lainsäädäntömuutoksia. Suomen voimassa olevan oikeuden mukaan vahingonkorvausvastuun syntyminen edellyttää huolimattomuuden ohella syy-yhteyttä aiheutuneet vahingon ja huolimattoman toiminnan välillä, sitä että vahingon syynä on vahingon aiheuttajan huolimattomuus. Myös vastuu toisen aiheuttamasta vahingosta, tytäryhtiön osalta jopa täysin tuottamuksesta riippumaton vastuu, poikkeaa täysin suomalaisista vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista. Nyt ehdotetun säännöksen mukaisesti yritys voisi käytännössä joutua korvausvelvolliseksi minkä tahansa sen arvoketjuun kuuluvan yrityksen laiminlyönnistä aiheutuneesta haitallisesta seuraamuksesta. Kaikki tämä aiheuttaa yrityksille kohtuutonta riskiä, jota on vaikea ennakoida ja johon on vaikea reagoida.
Direktiiviesityksestä ei ole myöskään otettu säännöksiä vahingonaiheuttajien keskinäisen vastuun jakautumisesta, jos useamman yrityksen katsotaan olevan huolellisuusvelvoitteen rikkomisesta korvausvastuussa esimerkiksi silloin, kun niiden kaikkien arvoketjussa oleva liikekumppani aiheuttaa vahingon. Samoin esityksestä puuttuu säännökset takautumisoikeudesta, mikäli yksi vastuussa olevista yrityksistä joutuu korvaamaan vahingon, josta useampi yritys on vastuussa.
Vastuuta koskeva säännös ei tee selväksi, missä yrityksen vastuu alkaa ja missä päättyy. Tässä kohtaa olisi noudatettava YK:n ohjaavien periaatteiden määritelmää korjaavista toimenpiteistä. Direktiivissä olisi otettava huomioon kysymykset syy-yhteydestä ja vastuuta on selvennettävä ottaen huomioon eri osapuolten myötävaikutus ja se toiminta, joka ylipäänsä on niiden vaikutusvallassa.
Ensisijaisesti siviilioikeudellista vahingonkorvausvastuuta koskeva artikla tulisi poistaa direktiivistä.
Johdon huolellisuusvelvollisuus:
Suhtaudumme erittäin varauksellisesti yrityksen johdon huolellisuusvelvollisuutta yritysvastuun osalta määritteleviin 25 ja 26 artikloihin. Emme näe tarpeellisena sitä, että huolellisuusvelvollisuuden sisältöä lähdetään määrittelemään yhden yksittäisen lain osalta. Huolellisuusvelvoite on yleinen velvoite yrityksen johdolle toimia ottamalla huomioon kaikki yrityksen edun kannalta olennaiset asiat. Suomen osalta johdon huolellisuusvelvollisuus ja sen rikkomisen seuraamukset määritellään riittävällä tavalla yhteisölaeissa, osakeyhtiölaissa ja saman sisältöisesti osuuskuntalaissa. Säännöstä ei voida ottaa osaksi kansallista lainsäädäntöä ilman, että koko vakiintuneen huolellisuusvelvoitteen käsite ja sisältö avattaisiin ja määriteltäisiin kokonaan uudestaan.
EU-tasolla ei ole syytä säädellä yritysten hallinnon ja velvoitteiden yksityiskohdista. Yrityksen johdon tulee joka tapauksessa toimia huolellisesti ja lojaliteettivelvoitteen mukaisesti ja ottaa toiminnassa huomioon sääntelystä tulevat velvoitteet ja kestävyysvaikutukset sekä noudattaa yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä menettelytapoja ilman, että lainsäädäntö siihen pakottaa. Emme pidä tarpeellisena tässä yhteydessä, kun puhutaan arvoketjuissa tapahtuvasta huolellisuudesta ja sen valvonnasta, että direktiiviin sisällytetään yhtiöiden hallintoon ja päätöksentekoon liittyviä johdon velvoitteita, jotka eivät ole tarpeen vastuullisuuden päämäärän saavuttamisessa.
Lisäksi on tärkeää huomata, että yhtiöoikeudessa johdon huolellisuusvelvollisuus on kiinteästi kytköksissä johdon vahingonkorvausvastuuseen. Direktiiviehdotus ei millään tavalla määrittele esimerkiksi sitä, minkä sidosryhmien etua ja miten johdon on edistettävä, kun kestävyysnäkökohtiin liittyvät sidosryhmien intressit ovat ristiriidassa keskenään eikä kaikkia intressejä voida toteuttaa yhtä aikaa. Ehdotettu velvoite altistaisi siksi yhtiöiden johdon monenlaisille vastuuriskeille. Tätä ei voida pitää yhtiön johdon kannalta kohtuullisena.
Helsingissä 23.5.2022
Osuustoimintakeskus Pellervo ry