Kilon Osuus-Auto on hyväksytty Pellervon jäseneksi

Työntekijöidensä omistama kuljetusyritys Kilon Osuus-Auto hyväksyttiin vuoden viimeisessä Pellervon hallituksen kokouksessa järjestön uusimmaksi jäseneksi. Toimintavuosia sillä on kuitenkin takana jo 35: Osuuskunta on perustettu 1987, ja se oli aikoinaan lajissaan uraauurtava.

Alkuperäiset jäsenet olivat SOK:n keskusvaraston työntekijöitä, jotka päättivät perustaa oman kuljetusyrityksen. KOA:n esimerkkiä ovat sittemmin seuranneet lukuisat muut osuuskunnat.  

Kilon Osuus-Auto tunnetaan vakavaraisena ja menestyvänä yrityksenä, joka tarjoaa työntekijöilleen turvallisen työympäristön ja laadukkaan kaluston. Asiakkaille puolestaan KOA haluaa olla kumppani, joka on hyväntuulinen ja luotettava toimija. 

– Osuuskunnan liikevaihto on kuluvana vuotena 16 miljoonaa euroa, jossa on miljoonan verran kasvua viime vuodesta, kertoo toimitusjohtaja Ari Savisalo.

Kuljettajia on noin 200 ja osuuskunnan jäseniä 10. KOA:n nykyinen kotipaikka on Keravalla, ja asiakkaista edelleen merkittävä on S-ryhmä. Osuuskunnan autoilla hoidetaan sekä kuljetuksia Sipoon logistiikkakeskuksesta että verkkokauppatilauksia asiakkaille kotiin. Päätoimialueena on Uusimaa ja Pääkaupunkiseutu. 

Lue lisää:

www.koa.fi

OT-lehden artikkeli 18.10.2017: Ruokaa kumipyörillä vuorokauden ympäri

 

 

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.