Pellervon alueseminaari kokosi väkeä Seinäjoella

Pellervon Seinäjoella 25.9. järjestetty alueseminaari keräsi yli 60 henkilöä osuustoiminnan tuoreiden kuulumisten pariin. Tilaisuus järjestettiin Itikka osuuskunnan pääkonttorilla. Paikalle oli saapunut paikallisten osuustoimintayritysten väkeä, yritysneuvojia ja muita asiasta kiinnostuneita.

Tilaisuuden avasi Pellervon hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta. Puheessaan hän totesi olevansa tyytyväinen Pellervon 2012–2017 strategiakauden alkuun. “viime vuoden aikana saatiin aikaan kaksi merkittävää askelta osuustoiminnalle. Ensimmäinen on uuden, 1.1.2014 voimaantulevan osuuskuntalain vahvistaminen ja toinen osuustoiminnan lahjoitusprofessuurin toteutuminen”. Osuustoiminnan lahjoitusprofessuuria hoitaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Iiro Jussila.

Asunta pohti puheessaan myös osuustoiminnan haasteita lähitulevaisuudelle. “Osuustoiminnalliset yritykset ovat saavuttaneet kasvun rajat monella alalla Suomessa. Meidän tulisi nähdä uuden tekniikan mahdollisuudet, kuten internet niin viestinnässä kuin toiminnan kasvattamisessa.”

Pääteemana seminaarilla oli uusi osuuskuntalaki ja sen avaamat mahdollisuudet, josta pohjusti Pellervon lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen tiiviin keskustelun seuratessa. Lisäksi tarkastelussa olivat talouden ajankohtaiset kysymykset, joihin yleisön perehdytti Pellervon taloustutkimuksen PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm. Holm nojasi pohjustuksessaan pitkälti PTT:n juuri julkaisemaan kansantalouden ennusteeseen, joka on saatavilla PTT:n verkkosivuilta: www.ptt.fi

Tilaisuudessa kuultiin lisäksi puheenvuorot mm. Itikan hallintoneuvoston puheenjohtaja Seppo Paavolalta ja Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Tauno Uitolta.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.