Väitöskirja: Vahvat finanssiresurssit ja vastuullinen toiminta asiakasomisteisen osuuskunnan menestymisen edellytys

Kerryttämällä finanssi- ja sosiaalista pääomaansa asiakasomisteinen osuuskunta parantaa kilpailukykyään ja lisää mahdollisuuksiaan hyödyttää asiakasomistajiaan pitkällä aikavälillä. Tämä selviää kauppatieteiden maisteri Terhi Tuomisen Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tekemästä väitöstutkimuksesta.

”Asiakasomisteinen osuustoiminta on haastava yritystoiminnan muoto. Asiakasomisteisen osuuskunnan pitää kyetä toimimaan tehokkaasti, mutta tehokkuutta ei voida tavoitella millä tahansa keinoin, koska alueen eri sidosryhmien antama hyväksyntä on osuuskunnan pitkän aikavälin toimintaedellytysten elinehto”, Tuominen muistuttaa.

Tuomisen tutkimus nostaa esiin voiton keskeisen välineellisen roolin asiakasomisteisessa osuuskunnassa. Aiempi tutkimus on osin kyseenalaistanut voiton tekemisen periaatteen asiakasomisteisessa osuustoiminnassa ja pitänyt sitä jopa hinnoitteluvirheenä.

Tuomisen mukaan voittoa tarvitaan, mutta voiton tekemisellä on erilainen rooli asiakasomisteisissa osuuskunnissa kuin sijoittajaomisteisissa yrityksissä. Ensisijaista ei ole voiton maksimointi vaan voiton tekeminen on keino palvella asiakasomistajia paremmin.

”Voittoa tarvitaan, jotta osuuskunta on kilpailukykyinen, pystyy osallistumaan alueensa kehittämiseen, investoimaan ja kasvamaan, lähinnä paikallisesti. Vahvat aineelliset resurssit myös lisäävät osuuskuntien taloudellista itsenäisyyttä, mikä on osuustoiminnan periaatteiden mukaista.”

Tuominen osoittaa tutkimuksessaan, että voiton tekemisen lisäksi asiakasomisteiset osuuskunnat voivat kerryttää finanssipääomaansa hyödyntämällä verkostoitumiseen perustuvan organisaatiorakenteen avulla saatavia useita strategisia etuja.

Luottamus syntyy sitoutumisesta oman alueen hyvinvoinnin kehittämiseen

Vahvojen finanssiresurssien lisäksi sosiaalisen pääoman lisääminen on asiakasomisteisen osuuskunnan menestymisen edellytys. Asiakasomisteiset osuuskunnat voivat kerryttää sosiaalista pääomaa toimimalla yhteiskuntavastuullisesti, mikä näkyy yhteiskuntavastuuraportoinnissa ja osallistumalla alueen ja paikallisen yhteisön kehittämishankkeisiin.

”Asiakasomisteiset osuuskunnat kerryttävät sosiaalista pääomaa myös epämuodollisen verkostoitumisen avulla ja luomalla läheiset suhteet keskeisiin alueella oleviin toimijoihin ja päättäjiin.”

Lisäksi Tuomisen väitöstutkimuksessa käy ilmi, että osuustoimintamalli itsessään luo ainutlaatuista sosiaalista pääomaa. Esimerkiksi alueellisten osuuskauppojen aito osallistuminen ja kiinnostuminen alueensa hyvinvoinnin kehittämiseen synnyttävät luottamusta jäsenomistajien ja muiden sidosryhmien kesken.

Kerryttämällä sosiaalista pääomaa osuuskunnat voivat saavuttaa kestävän kilpailuedun kannalta kriittisiä resursseja.

”Esimerkiksi hyvät henkilökohtaiset suhteet alueen päättäjiin ja paikallisesti toimiminen edistävät osuuskuntien kykyä reagoida liiketoimintaympäristön muutoksiin ja vaikuttaa sen kehitykseen.”

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus ja tutkimuksen kohdeorganisaationa on S-ryhmä. Väitöskirjan aineisto perustuu yhteensä 33 haastatteluun, joissa mukana olivat S-ryhmän johtajat ja edustajat sekä verkoston keskeisimpien organisaatioiden toimitusjohtajat. Lisäksi yhden julkaisun aineisto perustuu arkistomateriaaleihin ja yhteensä 56:een S-ryhmän julkaisuun, jotka on analysoitu diskurssianalyysiä käyttäen.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.