Hallitus esittää muutoksia osuuskunnan ylijäämänjaon verotukseen

Valtiovarainministeriö tiedotti 15.9, että hallitus esittää eduskunnalle muutoksia osuuskunnan ylijäämänjaon verotukseen.

Esityksen mukaan osuuspääoman korosta eli osuuskunnan saadusta ylijäämästä 25 prosenttia olisi jatkossa veronalaista pääomatuloa tai yritystuloa 2500 euroon saakka ja sen ylittävältä osalta veronalaista pääomatuloa olisi 85 prosenttia ja veronalaista yritystuloa 75 prosenttia. Osuuspääoman korko voisi tietyissä tilanteissa olla myös ansiotuloa.

Osuuskunnan vapaan oman pääoman rahastosta tapahtuvaa varojenjakoa pidettäisiin verotuksessa pääsääntöisesti osuuskunnasta saatuna ylijäämänä. Osuuskunnan vähennyskelpoista ylijäämää rajattaisiin sekä vähennykseen oikeutettujen osuuskuntien että vähennyskelpoisen määrän suhteen.

Osuuskunnan jäsenten verotukseen hallitus esittää osuuspääoman koron verovapaan osuuden (nykyisin 1500 euroa) poistamista. Jatkossa osuuskunnan jäseniä verotettaisiin osuuspääoman koroista 7,5 prosenttia 2500 euroon saakka, jonka ylittävältä osalta 85 prosenttia olisi veronalaista pääomatuloa.

Hallituksen esitys eduskunnan kotisivuilla.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.