HUS hyväksyi Suomen Biopankkiosuuskunnan perustamisen

HU-kuntayhtymä tiedotti, että sen hallitus päätti osaltaan perustaa Suomen Biopankkiosuuskunnan, johon liitetään kaikki Suomessa toimivat biopankit.

Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmä on suositellut yhteisen palveluntuottajan perustamista ja se on päätetty muodostaa osuuskuntamuotoiseksi. Osuuskunnan jäseniä ovat viisi suomalaista yliopistoa ja niihin liittyvät yliopistolliset sairaanhoitopiirit.

HUS:lla ja Helsingin yliopistolla on yhteinen biopankki nimeltään Helsingin Biopankki, joka on nopeasti noussut Suomen suurimmaksi alueelliseksi biopankiksi. Viime vuonna Helsingin Biopankkiin siirrettiin 1,4 miljoonan potilaan kudosnäytteet.

Tällä hetkellä potilailta kerätään heidän suostumuksellaan verinäytteitä. Helsingin Biopankin tavoitteena on kerätä 200 000 verinäytettä vuoden 2018 loppuun mennessä.

Nyt perustettava Biopankkiosuuskunta vastaa jatkossa tietojärjestelmien kehittämisestä, toiminnan jatkorahoituksen hankinnasta ja markkinoinnista. Tavoitteena on kansainvälisesti uskottavan aseman saavuttaminen.

Osuuskunnan rahoitus tulee aluksi osuuskunnan jäsenten pääomasijoituksista. Jokainen jäsen sijoittaa 125 000 euroa. Lisäksi valtio rahoittaa tänä vuonna osuuskuntaa miljoonalla eurolla. Jatkossa rahoitusta haetaan STM:ltä, Tekesilta ja Sitralta.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.