Metsä Wood suunnittelee 52 miljoonaan euron investointia Punkaharjulle

Metsä Wood suunnittelee uuden 65 000 m3 Kerto® LVL -linjan rakentamista Punkaharjun tehtaalleen. Mahdollisen investoinnin arvo olisi noin 52 miljoonaa euroa.

Metsä Wood neuvottelee Savonlinnan kaupungin ja tehtaan henkilöstön kanssa investoinnin edellytysten luomisesta. Lopullinen investointipäätös tehdään vuoden loppuun mennessä. Mikäli investointi toteutuu suunnitellusti, linja käynnistyy vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Uuden linjan työllisyysvaikutus olisi noin 35 uutta työpaikkaa Punkaharjulle. Tämän lisäksi uusi linja lisäisi noin 40 henkilötyövuotta alihankintaketjuun. Toteutuessaan investointi lisää järeän tukkipuun kysyntää 160 000 mvuodessa.

”Kerto LVL:n kysynnän kasvua ajaa kaupungistuminen, joka luo uusia erityistarpeita rakentamisen tuotteille. Uskomme puurakentamiseen kasvuun, joka on käynnistynyt viime vuosina. Puurakentamisen edut ovat keveys, nopeus ja ympäristöystävällisyys. Haluamme kehittää rakentamisen kumppanuuksia, niin että voimme yhdessä kumppanuusverkostojemme kautta tarjota entistä tehokkaampia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Kerton erinomaiset lujuusominaisuudet yhdistettynä keveyteen tekevät siitä ensiluokkaisen tuotteen tämän tyyppiseen rakentamiseen”, kertoo Metsä Woodin toimialajohtaja Esa Kaikkonen.

Jaa artikkeli

Lue myös

No posts found.